Mainos

Suomen ydinvoimalat tarkastetaan

Sekä Olkiluodon että Loviisan ydinvoimaloihin on tarkoitus tehdä kansainvälinen turvatarkastus lähivuosina. Olkiluodon tarkastus on kirjattu Maailman ydinvoimayhtiöiden yhdistyksen Wanon ohjelmaan vuodelle 1999. Loviisan osalta turvallisuustarkastuksen ajankohta on vielä auki.

Loviisan ydinvoimalan johtajan mukaan voimala on valmis tarkastukseen aikaisintaan vuonna 2000.

Wanon organisoima kansainvälinen ydinturvallisuustarkastus merkitsee sitä, että laitokselle tulee maailman eri voimayhtiöistä noin 15 henkilön asiantuntijaryhmä, joka ensin viikon verran valmistelee tarkastusta ja tutkii sitten noin kahdessa viikossa laitoksen perusteellisesti.

Wanon pääsihteerin Remy Carlen mukaan suurin työ tarkastuksessa on voimayhtiöllä, jonka on laitettava dokumentointinsa kuntoon.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.