Suomen vanhin mielisairaala on täynnä elämää – "Monilla on käsitys ettei tänne edes pääse"

Lapinlahden mielisairaala Helsingissä ehti olla useita vuosia tyhjillään sen jälkeen, kun sen viimeinenkin osasto suljettiin vuonna 2008. Viime vuoden joulukuussa Helsingin kaupunki vuokrasi tilat Suomen Mielenterveysseuralle ja osuuskunta Tilajakamolle.

Entinen mielisairaala, jossa hoidettiin aikanaan myös Aleksis Kiveä, on nyt elävyitynyt kaupunkilaisten olohuoneeksi. Historiallisesta rakennuksesta löytyy esimerkiksi kahvila, taidegalleria, hävikkiruokaravintola ja taitelijoiden työhuoneita sekä tiettävästi Helsingin vanhin yleisölle avoin sauna. Idyllinen alue toimii myös tapahtuma-paikkana ja sunnuntaina sen pihamaalle kokoontui useita katuruokaa tarjoilevia ruokarekkoja.

Entisestä sairaalasta työhuonetta vuokraava Risto Ruuth on kiintynyt rakennukseen sen kiehtovan historian takia. Ruuth toimii myös vapaaehtoisena oppaana yleisökierroksillä.

– Päädyin tänne sattumalta. Kävin joulukuussa 2014 Hietaniemen sysimustalla hautausmaalla ja näin tämän rakennuksen valon ja hämmästyin, ettei täällä ollutkaan mitään kivimuuria. Kävelin pihaan ja rakennuksen ovi olikin auki. Siitä se sitten lähti, Ruuth muistelee.

Vuokrasopimus päättyy ensi vuonna

Helsingin kaupungin tekemä vuokrasopimus päättyy ensi vuoden lopussa ja rakennuksen kohtalo jää uuden kaupunginvaltuuston päätettäväksi. Ylen mukaan kaupunki on aikeissa myydä rakennuksen, mutta vuokralaiset toivoisivat, että he voisivat jäädä.

– Monilla on käsitys, että tänne ei edes pääse, mutta viestini on, että tervetuloa. Tämä on kaikille avoin paikka ja tällaiset tapahtumat ovat tärkeitä, jotta alue pysyykin kaupunkilaisten olohuoneena, Ruuth toteaa.

Pihalla järjestetyn Street Food Sunday-tapahtuman kävijät ovat ilahtuneita, että entinen mielisairaala on elävöitynyt ja sen ovet avattu kaikille.

– Oli aika pitkää hiljaiseloa sen jälkeen, kun sairaala virallisesti lopetti. Kiva, että tänne on tullut kulttuuritoimintaa, Tiina Hentilä sanoo.

– Hienoa, ettei tarvitse kahliutua siihen rankkaan tunnelmaan, vaan ikään kuin todeta tällä tavalla, että elämä jatkuu eteenpäin, Simo Häkli toteaa.