Suomen MM-unelma ohentui langanlaihaksi – näin Huuhkajien epätoivoinen urakka jatkuu

6:37imgMaalikooste: Hollanti päihitti Liettuan vaikeuksien jälkeen
Julkaistu 08.09.2025 12:28
Toimittajan kuva
Anssi Shemeikka

anssi.shemeikka@mtv.fi

@anssishemeikka

STT

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen tavoite pääsystä ensi vuoden MM-kisoihin on henkihieverissä. Puola juhli sunnuntai-iltana Chorzowissa 3–1-kotivoittoa.

Käytännössä tulos tarkoittaa sitä, että Suomen haaveet Pohjois-Amerikan kisoissa pelaamisesta ovat enää teoreettiset.

Huuhkajilla on koossa seitsemän pistettä, kun lohkon kärkijoukkueet Hollanti ja Puola ovat keränneet kumpikin kymmenen pistettä. Hollannilla on kolmikosta ottelu vähemmän pelattuna. Liettua on kolmessa ja Malta kahdessa pisteessä.

Tasapisteissä ensimmäinen ratkaiseva asia on maaliero. Siinä Puola on neljä maalia plussalla, Suomi kaksi miinuksella.

Suomella on jäljellä kolme ottelua, joista seuraavassa se kohtaa 9. lokakuuta Olympiastadionilla Liettuan. Sen jälkeen se kohtaa Hollannin 12. lokakuuta vieraissa ja päättää karsinnat kotiotteluun Maltaa vastaan marraskuun 14. päivä.

Lohkon ykkönen etenee Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Kanadassa ensi vuonna pelattavaan MM-lopputurnaukseen suoraan, ja kakkonen pääsee jatkokarsintoihin.

Vierastasapeli Liettuaa vastaan oli Huuhkajilta karsintojen alussa kömmähdys, joka muodostunee erityisen kalliiksi. Suomen onkin toivottava perin epätodennäköisiä Puolan kompastumisia ennalta köykäisten Liettuan ja Maltan vieraana. Jos Puola ei suuremmin kompuroi, on mahdollista, että Huuhkajien on voitettava Liettuan ja Maltan lisäksi vieraskentällä myös lohkon jättiläinen Hollanti.

Lue myös: Kommentti: Surkeaa, Huuhkajat – Jacob Friis ei vakuuta

Tuoreimmat aiheesta

Huuhkajat