Suomen mäkimaajoukkue julki – mukana vain kolme mieshyppääjää

Suomen miesten mäkimaajoukkue suuntaa tulevaan kauteen pienellä ryhmällä, sillä joukkueeseen on nimetty Antti Aalto, Niko Kytösaho ja Arttu Pohjola.

– Asia numero yksi on, että terävöitämme ja tiivistämme toimintaamme. Antin ja Nikon näytöt ovat aika selkeät. Arttu on nuori ja innokas kaveri, joka on ottanut hyviä askeleita puolentoista vuoden aikana, maajoukkueen päävalmentaja Janne Väätäinen sanoi Hiihtoliiton Instagram-tilaisuudessa.

Väätäisen mukaan ovi ei ole sulkeutunut keneltäkään, vaikka maajoukkueesta puuttuvat muun muassa Jarkko Määttä, Eetu Nousiainen ja Andreas Alamommo.

– He harjoittelevat enemmän kotipuolessa. Ovet ovat hyvien suoritusten myötä varmasti kaikille auki jatkossakin.

Suomi pyrkii saamaan Continental-cupin kisoihin entistä iskukykyisemmän ryhmän.

– Kun pelataan kohtalaisen pienillä taloudellisilla resursseilla, tämän myötä voimme varmistaa myös sinne uskottavampaa toimintaa, Väätäinen sanoo.

 Väätäinen mainitsee myös kilpailuasetelman vahvistamisen.

– Vaikkemme ole ainakaan vielä maailman huippuja, tervettä kilpailua täytyy saada. A-maajoukkue ei ole mikään itseisarvo, vaan sinne pitää tulla tulosten kautta.

Aalto oli viime kaudella maailmancupin loppupisteissä suomalaisista parhaana sijalla 37, joten matkaa kärkeen on.

– Meillä on aika paljon asioita, joissa olemme tietyllä tavalla takamatkalla. Olemme kuitenkin aika hyvin kartalla siinä, mitä meidän täytyy tehdä. Meillä on varaa kehittyä esimerkiksi testaamisessa ja välineiden optimoinnissa paljon.

Naiset leireilevät nuorten ja miesten kanssa

Naisten maajoukkueeseen nimettiin Susanna Forsström, Sofia Mattila, Jenny Rautionaho ja Julia Kykkänen. Viime kaudella Kykkänen oli suomalaisista parhaana maailmancupin loppupisteissä 33:s.

– Jokaisella näistä urheilijoista on valtava määrä potentiaalia. Sitä lähdemme nyt ulosmittamaan, naisten maajoukkueen valmentaja Ossi-Pekka Valta sanoo.

Vallan mukaan naisten maajoukkueen on tarkoitus leireillä myös nuorten ja miesten maajoukkueen kanssa. Miesten maajoukkuevalmennuksessa mukana oleva Lauri Hakola keskittyy entistä tiiviimmin nuorten maajoukkueeseen.

Lue myös:

    Uusimmat