Mainos

Suomen Lontoon-suurlähetystö verisestä iskusta: "Täällä on odotettu, koska terrori-isku tulee"

Lontoon eilisessä iskussa kuolleiden tai haavoittuneiden joukossa ei ole suomalaisia, vahvistaa Suomen Lontoon-suurlähetystö.

Lehdistöneuvos Pekka Isosomppi kertoo, että Suomen suurlähetystö sai asiasta varmistuksen paikalliselta poliisilta aamulla.

– Tämä tarkoittaa sitä, että poliisi on pystynyt vahvistamaan kaikkien uhrien henkilöllisyyden, Isosomppi sanoo.

Suurlähetystö on saanut muutamia kyselyitä suomalaisilta iskuun liittyen. Isosomppi uskoo, että valtaosa kaupungissa olevista on kuitenkin ollut suoraan yhteydessä omaisiinsa.

"Keep calm and carry on"

Isosomppi kertoo, että elämä jatkuu iskussa toipuvasta Lontoossa entiseen tapaan. Poliiseja näkyy kaupungilla kuitenkin ehkä aiempaa enemmän.

– Voisin sanoa, että lontoolainen mentaliteetti kiteytyy tunnuslauseeseen "pysy rauhallisena ja jatka matkaa" (keep calm and carry on). Eihän kaupunki voi pysähtyä. Se on myös osa englantilaista mentaliteettia, että terroristeille ja uhkille ei anneta periksi, vaan paras vastarinta on jatkaa elämää niin kuin ennenkin.

Keskiviikon iskussa hän pitää erityisen valitettavana sitä, että se kohdistui juuri matkailijoiden kannalta ikoniselle paikalle eli Westminsterin alueelle.

0:48

– Tosin on vaikea kuvitella, että turisti jättäisivät Big Benin näkemisen tämän takia väliin.

"Iskun tulo kesti yllättävän kauan"

Isosomppi ei pidä iskua sinänsä erityisen yllättävänä, sillä brittiviranomaiset ovat varoitelleet terrorismin uhasta.

– Tavallaan yllättävää tässä iskussa on ollut se, että sen tuleminen kesti näinkin kauan. Täällä on paljon odotettu, koska terrori-isku tulee. Mutta täällä tiedustelupalvelu ja poliisi ovat olleet erityisen tarkkoina, ja moni isku on onnistuttu torjumaan ennen kuin se on toteutunut.

2:14:44

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.