SK: Kokoomuksen puoluesihteeri vaihtoon

LK timo elo kokoomus
Timo Elo on toiminut kokoomuksen puoluesihteerinä noin vuoden.Lehtikuva
Julkaistu 29.07.2025 14:12

MTV UUTISET – STT

Pääministeripuolue kokoomus on vaihtamassa puoluesihteeriä. Asiasta kertoi Suomen Kuvalehti tiistaina.

SK:n tietojen mukaan kokoomuksen puoluesihteerin tehtävään on vahvoilla Tampereen kaupungin yhteysjohtaja Maggie Keskinen. Useat kokoomusvaikuttajat ovat vahvistaneet asian lehdelle.

Kokoomuslaisten mukaan henkilövaihdokseen ei liity dramatiikkaa. Nykyinen puoluesihteeri Timo Elo on ollut tehtävässään vuoden ajan, minkä lisäksi hän on myös kokoomuksen hallintopäällikkö.

Suomen Kuvalehti kertoo, että Elon sanotaan hoitaneen kahta tehtävää yhtä aikaa, koska hänen tilalleen ei palkattu erillistä hallintopäällikköä. Lehden mukaan uuden puoluesihteerin toivotaan voivan keskittyä työhön täysipainoisemmin.

Keskinen on vaikuttanut pitkään puolueen toiminnassa Tampereella. Hän toimi Tampereen kokoomuksen kunnallissihteerinä vuosina 2014–2017.

Keskinen toimi viime valtuustokaudella myös Tampereen kokoomuslaisten pormestarien taustajoukoissa. Hän työskenteli ensin Anna-Kaisa Ikosen ja sitten Kalervo Kummolan esikunnassa yhteysjohtajana.

Lue myös: Työministeri Matias Marttinen uskoo lujasti, että lakikiistat perussuomalaisten kanssa ratkeavat syksyllä

HS-gallup: SDP selkeästi suosituin

Tuoreimmat aiheesta

Kokoomus