Suomi ja Ruotsi kohtaavat yhdennentoista kerran salibandyn miesten MM-finaalissa lauantaina, mutta helpolla finaalipaikka ei Suomelle tullut ennen kuin Tshekki kukistui maalein 3–2.
Pelikellossa oli aikaa jäljellä 49 sekuntia, kun Sami Johansson laukoi Suomen kolmannen maalin ja päästi yli 10 000 -päiseksi ilmoitetun kotiyleisön piinasta.
– Olihan se älyttömän hieno tunne. Ei normaalisti tule tuuleteltua paljoa, mutta nyt se tuli ihan luonnostaan. Pakki tuli vastaan, ja pienellä vastaliikkeellä sain siirrettyä kantille, Johansson kertasi.
Tshekki tekee nousua ylöspäin valmentajanaan Suomen MM-kultaan 2016 johtanut Petri Kettunen ja purjeissaan kahden nuorten maailmanmestaruuden tuomaa tuulta. Tshekki vei avauserän 2–0 Adam Hemerkan ja Marek Benesin maaleilla, voitti kaksinkamppailuja, piti palloa Suomen kovintakin painetta vastaan ja osoitti nopeissa hyökkäyksissä erinomaista syöttötaitoa.
– Valmennuksen huonoutta. Ei osattu virittää ryhmää, Suomen päävalmentaja Petteri Nykky lateli kasvot peruslukemilla ottelun jälkeen, kun häneltä kysyttiin alun vaikeudesta.
– On myös sanottava, että kaveri oli aika hyvä. Me emme oikein uskaltaneet lähteä paineen alta, siellä oli vastassa kuuma maalivahti, ja Tshekki on fiilisjoukkue. Kun he pääsevät johtoon, he ryhtyvät taistelemaan kahta kauheammin, Nykky jatkoi.
"Ei pidä liikaa mietiskellä"
Toisen erän alussa Juha Kivilehto hukkasi huippupaikan päästyään nokikkain Tshekin maalivahdin kanssa. Toista erää oli pelattu 12.08 minuuttia, kun Suomi sai vihdoin kavennusmaalin tehtyä. kaukolaukaus upposi pitkän hyökkäyksen päätteeksi syötöstä. Maali herätti kotiyleisön ja sai Suomen lisäämään kierroksia koneeseensa.
