Suomen hiihtomaajoukkueen päävalmentaja pettyi FIS:n fluorivoidepäätökseen: "Aiheuttaa hämmennystä ja spekulaatiota"

Maastohiihtomaajoukkueen uusi huoltopäällikkö Martin Norrgård tuo osaamista fluorivoiteista luopumiseen Ruotsista. Päävalmentaja Teemu Pasasen mukaan Norrgårdin valinta oli melko yksimielinen päätös. 

Teemu Pasasen mukaan Martin Norrgårdin valinnassa painoi hänen kansainvälinen kokemuksensa. Vaasalaisella Norrgårdilla on kymmenen vuoden kokemus suksihuollon tehtävistä maajoukkueissa ja eri suksivalmistajien edustajana. Viime kaudella hän työskenteli Ruotsin maajoukkueessa.

– Martinilla on kokemusta ulkomailta, viimeksi Ruotsista. Hän tuo uutta ja nuorempaa tuulahdusta siihen. Totesimme, että hän on sopiva mies vetämään uutta ryhmää.

Torstaina esitellyssä Suomen uudessa huoltoryhmässä on myös paljon vanhaa, sillä kolme viime kaudella mukana ollutta huoltajaa jatkaa myös ensi kaudelle. Uutena miehenä ryhmään liittyy Heikki Alakärppä.

– Katsoimme kokonaisuutta. Halusimme, että ryhmässä säilyy kokemusta.

Pasanen sanoo olevansa tyytyväinen Suomen hiihtomaajoukkueen huoltoresursseihin. Ryhmän koko on pysynyt melko samana vuosien aikana, eikä suuremmasta huoltoryhmästä päävalmentajan mukaan olisi juuri hyötyäkään. Siitä pitävät huolen maailmancupin liivirajoitukset, joilla määritellään, kuinka monta huoltajaa voi olla samanaikaisesti ladulla testaamassa suksia.

– Resurssia on ollut riittävästi. Liivirajoitukset tekevät sen, että se ei paljon auta, vaikka olisi väkeä, kun ei voi testata.

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS ilmoitti maanantaina, että paljon puhutuista fluorivoiteista luovutaan hiihdossa asteittain niin, että kaudella 2022-2023 niitä ei saisi enää käyttää lainkaan. Ruotsissa fluorivoiteista luopumiseen on valmistauduttu tiettävästi jo pitkään, ja Norrgårdin odotetaan tuovan arvokasta tietoa Suomen maajoukkueelle.

Pasasen mukaan myös Suomen huoltoryhmä teki lopputalvesta testejä, joissa verrattiin suksien käyttäytymistä fluorivoiteilla ja ilman niitä. 

Valmistautumista vaikeuttaa kuitenkin tilanteen sekavuus. FIS ei ole vielä ilmoittanut, missä määrin fluorivoiteita saa tulevalla kaudella käyttää. Sääntö tarkentuu, kun voiteen määrää testaavat laitteet tulevat käyttöön kesän aikana.

– Sääntö on ympäripyöreä. Se tarkentuu tässä, kun testilaitteita päästään testaamaan ja katsotaan, mitä sääntö tosiaan tarkoittaa, Pasanen sanoo.

– Heti, kun testilaitteita on saatavilla, pitää saada sellainen. Sitten pääsemme testaamaan, mitä laitteet ja raja-arvot tarkoittavat. Laitteita ei ole vielä ilmeisesti olemassa. Kaikki on hyvin auki. Odotellaan, mitä kesän aikana tapahtuu.

Fluorivoiteet piti alkujaan kieltää tyystin jo ensi kaudelle, mutta FIS päätti antaa maajoukkueille sopeutumisaikaa ja muutti poistamisen asteittain tehtäväksi. Pasanen ei ole tyytyväinen FIS:n päätökseen. Hänestä asteittain tehtävä kielto aiheuttaa sääntöihin monimutkaisuutta ja turhaa spekulointia.

– Itse olisin sitä mieltä, että saman tien täyskielto, mutta vasta, kun testimenetelmät ovat varmoja, että testit pystytään tekemään tasapuolisesti ja ne ovat aukottomia. Henkilökohtaisesti en tykkää, että se tulee asteittain. Se aiheuttaa enemmän hämmennystä ja spekulaatiota.

Lue myös:

    Uusimmat