Suomelta saatetaan pyytää lisäjoukkoja Afganistaniin - Kanerva: “Kriisinhallintatehtävät ovat Suomen brändi”

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva katsoo, että kansainvälisiin operaatioihin osallistuminen on Suomen etu.

Yhdysvallat on lisäämässä joukkojaan Afganistanissa, ja joukkoja sekä kalustoa todennäköisesti pyydetään myös kumppanimailta. Suomelle pyyntöä ei toistaiseksi ole tullut, mutta eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Ilkka Kanervan (kok.) mukaan suomalaiselle kriisinhallintaosaamiselle on paljon kysyntää.

– Kriisinhallintatehtävät sekä sotilas- että siviilipuolella ovat hyvä Suomen brändi, ja kyllä näissä Suomen on syytä olla jatkossakin vahvasti mukana, Kanerva sanoo MTV:n Uutisextrassa.

Kanerva peräänkuuluttaa kansainvälistä yhteistyötä myös sotaharjoituksissa. Suomella olisi hänen mielestään oltava mahdollisuus järjestää parhaillaan meneillään olevan Auroran kaltaisia harjoituksia. Olennaisinta olisi Kanervan mukaan päästä harjoittamaan kaikkia puolustushaaroja yhtäaikaisesti.

Niin ikään meneillään olevaa Venäjän Zapad-harjoitusta Kanerva pitää poikkeuksellisen rajuna ja massiivisena. Hermoiluun ei hänen mielestään kuitenkaan ole syytä.

– Oletan, että niin ammattitaidotonta sotilasjohtoa ei ole, että tämä riistäytyisi käsistä, ellei sitten poliittinen johto anna määräystä, että haettaisiinkin konfliktia. Ja niin pähkähullua polittiista johtoa ei voi olla, että päästäisi tällaisessa vaiheessa ikään kuin tulen irti. Se olisi mieletön teko.

Yllä olevalla videolla Ilkka Kanerva kertoo sotaharjoitusten lisäksi muun muassa 42-vuotisesta urastaan kansanedustajana ja siitä, mikä on ollut uran tärkein oppi julkisuuden suhteen.

Lue myös:

    Uusimmat