Harjoitteleeko Venäjä miehitystä sotaharjoituksessa? Kanerva: En usko, että ihminen olisi tullut niin hulluksi

Itämeri - sotaharjoitusten näyttämö 8:33

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) kehottaa suhtautumaan maltillisesti Venäjän ja Valko-Venäjän Zapad-sotaharjoitukseen, mutta ymmärtää julkisuudessa esitettyjen miehityspelkojen taustat.

Zapad-harjoituksesta on esitetty spekulaatioita, että Venäjä harjoittelisi samalla miehitystä. Harjoitus tehdään neljän vuoden välein, ja neljä vuotta sitten Venäjä valtasi Krimin harjoituksen jälkeen.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva arvioi MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa, että muun muassa Venäjän tulevat presidentinvaalit hillitsevät Venäjän toimia.

– Tässä on toistuvasti ollut esillä teoria, että sotaharjoitusten jälkeen on tapahtunut aiemminkin yhtä sun toista. Mutta jos ajatellaan kahta realiteettia, eli Venäjän presidentinvaalit ensi maaliskuussa ja jalkapallon MM-kisat kesä-heinäkuussa Venäjällä, niin nämä eivät ole omiaan yllyttämään Venäjää mihinkään aggressiivisiin toimienpiteisiin.

– Lisäksi vakavissa operaatioissa on pitkä harkinta takana; ei Venäjä tehnyt Ukraina-Krim-operaatiota sattumalta eikä selkäytimestä, Kanerva sanoi.

Kaiken kaikkiaan Kanerva suhtautuu uhkakuviin maltillisesti.

– En usko, että ihminen olisi tullut niin hulluksi edes Itämeren piirissä, että tämä päästettäisiin millään tavalla riistäytymään käsistä.

– Arvioissa kannattaa olla havainnoiva, eikä lähteä oletusten perusteella maalaamaan maastoa. Ilmapiiri on kaiken kaikkiaan sen kaltainen, että se antaa oletuksille eväitä.

Venäjä on ilmoittanut Zapad-harjoituksen osallistuvan alle 13 000 sotilasta, mutta länsiarvioiden mukaan todellinen kokonaisluku on jopa 100 000.

Lue myös:

    Uusimmat