Suomalaisten ramadan-videosta jättimenestys: Miljoona katsojaa muutamassa päivässä

Suomalainen kahden miehen firma teki mediajätti Al Jazeeralla videon, jossa näytetään, miten sujuu muslimien paasto napapiirin pohjoispuolella. Hurjimmillaan rovaniemeläinen perhe paastoaa noin 23 tuntia vuorokaudessa.

Alle kahden minuutin mittainen ramadan-video keräsi tunnissa noin 50 000 katselua. Muutamassa päivässä katsojamäärä kohosi jo lähelle miljoonaa. Videon toinen tekijä, toimittaja ja valokuvaaja Jyrki Vesa, yllättyi jättisuosiosta.

– Kyllähän se hyvältä tuntuu, että oma tekeminen on tarpeeksi laadukasta noin suurelle asiakkaalle. Kiinnostus videota kohtaa on ollut kovaa ja näyttää jatkuvan.

Ramadan-videon tilaus tuli Jyrki Vesalle amerikkalaisen Storyhunter-yhtiön kautta. Kun Al Jazeera oli tehnyt tilauksen videosta, alkoi sopivan perheen etsintä.

– Al Jazeera halusi videoon perheen pohjoisesta, missä aurinko laskee riittävän lyhyeksi ajaksi. Käytimme kaikki kontaktit, jotta löysimme sopivat haastateltavat, Jyrki Vesa kertoo.

"Ennakkoluulot hälvenevät, kun ihmisiin tutustuu"

Videon kuvaamiseen kului aikaa miltei vuorokausi. Videoon piti saada kuvia niin auringonlaskusta kuin perheen ruuanlaitosta.

Kuvauksissa oli hyvä ilmapiiri ja videonteon ohessa juteltiin niitä näitä.

– Uskonto on heidän elämässään vahvasti läsnä ilman mitään negatiivista tai synkkää puolta. Se ei millään tavalla estä sopimista suomalaiseen elämiseen ja olemiseen.

Rovaniemeläinen pariskunta paastoaa heinäkuussa hurjimmillaan noin 23 tuntia vuorokaudessa. Videolla he kuitenkin vaikuttavat hyväntuulisilta ja kertovat, että paastoaminen sujuu.

Jyrki Vesan mielestä monella Suomessa on aivan turhia ennakkoluuloja muslimeista. Muutenkin islam liitetään uutisissa monesti synkkiin tapahtumiin, kun terroristijärjestö Isis kylvää kauhua eri puolilla Lähi-Itää. Normaalia elämää näyttävä ramadan-video on jotain aivan muuta.

– Ehkä tässä oli paikka positiivisella uutiselle. Olisiko siinä yksi syy, miksi video on levinnyt niin hyvin, Vesa pohtii.

Lue myös:

    Uusimmat