Suomalaisten julkkisnaisten alastonkuvia vuotanut pariskunta tuomittiin – joutuvat maksamaan jättimäiset korvaukset uhreille

Suomalaisnaisten alastonkuvia vuotanut pariskunta tuomittiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa yli 105 000 euron korvauksiin.

Vuonna 2014 muutamista tunnetuista suomalaisnaisista vuoti nettiin alastonkuvia. Helsingissä studiota pitänyt turkulainen ammattivalokuvaaja oli lähestynyt suomalaisia julkisuuden henkilöitä ja pyysi heitä poseeraamaan vähäpukeisissa taidekuvissa. Tämän jälkeen valokuvaaja julkaisi kuvat internetissä. 

Osa kuvatuista naisista teki tapauksesta rikosilmoituksen vuonna 2014. Tapauksen tutkinta kesti pitkään, koska valokuvaaja ja hänen vaimonsa olivat viranomaisten tavoittamattomissa.

Torstaina 26. maaliskuussa kuvaaja ja hänen vaimonsa saivat tuomion Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa törkeästä kunnianloukkausesta sekä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Kumpikin vastaajista tuomittiin 1 vuoden sekä 2 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä 60 tunnin yhdyskuntapalveluun. Tuomiosta selviää, että rikosten tekoaika sijoittuu vuosien 2012-2016 välille. 

Lisäksi vastaajat on velvoitettu korvaamaan yhteensä seitsemälle asianomistajalle kärsimyksestä yhteensä 105 000 euroa, kuvien poistamisesta yli 14 000 euroa, todistelukustannuksina yli 1000  euroa sekä oikeudenkäyntikuluina yli 42 000 euroa. 

Tuomio ei ole lainvoimainen. 

Seitsemän asianomaisen henkilöllisyydet on salattu asian käsittelyssä. Valokuvaajan kuvaamien henkilöiden joukossa olivat muun muassa Laura BirnMia EhrnroothLaura MalmivaaraManuela BoscoLinda Zilliacus ja Sara Chafak.

Lue myös:

    Uusimmat