Helsingin Taidehallin kesänäyttelyyn on koottu yli 160 omakuvaa kultakauden maalareista nykytaiteilijoihin. Useimmilla taiteilijoilla on jossain vaiheessa kausi, jossa käydään omaa identiteettiä läpi käyttämällä itseä mallina.
– Minun mielestäni suurin yhteinen tekijä kaikissa teoksissa on vakava itsetutkiskelun ja -tarkkailun tunne, ja se tietenkin yhdistyy tämän päivän selfiekulttuuriin yllättävälläkin tavalla. Ajatellaan, että ne ovat sellaisia lyhyitä tuokiokuvia, johtaja Jan Förster Helsingin Taidehallista pohtii.
Omissa kuvissa on nähtävissä trendejä, joissa taitelija esimerkiksi kuvaa itseään peilin heijastumana tai jonakin toisena, kuten leijonana tai Jeesus-hahmona.
– Yksi selvä trendi 1500-luvulta saakka on ollut se, että taitelijat kuvaavat itseään ikään kuin Jeesus-hahmona. Toinen hyvin tärkeä omakuvagenressä on peilin heijastuma, sillä taitelijat käyttävät itseään laajemman teeman kuvaamisessa, Förster lisää.
Taidehallin näyttelyn kuvataitelijoiden töissä on nähtävissä syvyyttä ja säälimättömyyttä toisella tavalla kuin nykyajan selfiekuvissa.
Toiseus kuvissa
Petri Ala-Maunuksella on ollut vaihe, jossa hän teki kokonaisen vuoden omia kuvia – Fiktiivisiä elämiä.
– Olen halunnut käsitellä omakuvissa toiseutta. Minä en ole halunnut tuoda kuviin omaa elämää, vaan ne ovat olleet aina kuviteltuja elämiä, jossa olen halunnut elää eri hahmoissa, Ala-Maunuksela paljastaa.
Ala-Maunukselan mielestä omakuva on kiinnostava elementti taiteessa.
– Itsensä käyttäminen on äärettömän helppoa, sillä henkilö on aina valmiina, kun haluat sitä käyttää johonkin. Näyttelyssä mukana olevassa työssä halusin kuvata itseni pikku Heidinä, sillä Heidi elää suojattua elämää ja sillä menee aina hyvin – kuvassa minullakin ovat asiat hyvin, toteaa Ala-Maunuksela.
Oma itse välineenä
Taitelijat paljastavat kaikissa töissään aina omaa itseään, mutta oma persoona ja oma elämä usein etäännytetään.
Rauha Mäkilä teki viiden teoksen syvääluottaavan sarjan ollessaan raskaana.
– Minusta tuntui, että menin syvemmälle, kuin minulla on ollut yleensä tapana. Teos on valmistunut viikkoa ennen kuin sain esikoiseni. Varmaan se sai minut katsomaan enemmän sisäänpäin, sanoo Mäkilä.
Iiu Susiraja käyttää itseään töissään. Näyttelyssä hänellä on työ sylkikaudelta, jonka hän arvelee juontavan juurensa aikaan, jolloin hän oli töissä sairaalan pesulassa, jossa hän näki paljon eritteitä.
– Minulla on ollut sylkikausi puoli vuotta. Käytän etupäässä itseäni kuvissa. Se voi olla jonkun mielestä itsekeskeistä, mutta minun taide lähtee minusta ja olisi hassua, jos joku toinen esittäisi minua, Susiraja toteaa.