Dallas Stars aloitti jääkiekon NHL:n läntisen konferenssin finaalit 6–3-voitolla Edmonton Oilersista. Dallasin suomalaisille kirjattiin hurjaan päätöserän kiriin huipentuneessa ottelussa yhteistehot 3+4.
Viime keväänä konferenssifinaaleissa juuri Edmontonille voitoin 2–4 taipunut Dallas oli kotikaukalossaan kaksi ensimmäistä erää täysin pesukoneessa. Päätöserään lähdettiin lukemista 1–3. Viimeisellä 20-minuuttisella Dallas mätti kuitenkin viisi maalia peräjälkeen ja käänsi pelin itselleen.
Tällä loppukirillä Dallasista tuli NHL-historian ensimmäinen joukkue, joka on noussut yhden pudotuspelikevään aikana useammassa kuin yhdessä ottelussa vähintään kahden maalin takaa päätöserässä varsinaisen peliajan voittoon.
– Sillä ei ole mitään merkitystä, olemmeko kahden tai useamman maalin takaa-ajoasemassa. Aina on mahdollisuus, jos ei luovuta, Miro Heiskanen sanoi NHL:lle.
– Jos laitamme painetta vastustajan puolustajille, meillä on hyvät saumat voittaa. Pelasimme loistavan kolmannen erän.
Dallasin viidestä maalista kolme ensimmäistä syntyi ylivoimalla alle kuudessa minuutissa.
Juuri erikoistilanteissa piileekin yksi Dallasin aseista Edmontonia vastaan, sillä heidän ylivoimansa (34,9 %) on ollut yhä mukana olevista joukkueista selkeästi parasta kevään pudotuspeleissä. Vastaavasti Edmontonin alivoima (62,2) on ollut ylivoimaisesti surkeinta.
Viime kevään konferenssifinaaleissa Dallas ei onnistunut Edmontonia vastaan kertaakaan 14 ylivoimakerralla.
