Suomalaisoperaattori tippui kakkossijalle – tämän yllättävän operaattorin asiakkaat käyttävät nyt eniten mobiilidataa maailmassa
Suomalainen DNA oli jonkin aikaa ollut kärjessä Tefficientin tutkimuksissa, joissa on muun muassa selvitetty operaattorit, joiden asiakkaat käyttävät eniten mobiilidataa liittymää kohden.
Nyt DNA on kuitenkin pudonnut kakkossijalle tilastossa, sillä kuwaitilainen Zain-operaattori on noussut sen ohi.
Zain Kuwaitin asiakkaat käyttivät Tefficientin mukaan keskimäärin 21,5 gigatavua mobiilidataa liittymää kohden peitoten toiseksi yltäneen DNA:n, jonka lukema viime vuodelta oli 20,8 gigatavua.
Myös muut suomalaisoperaattorit sijoittuvat yhä perinteiseen tapaan korkealle listauksessa. Elisan asiakkaat käyttävät liittymää kohden mobiilidataa neljänneksi eniten maailmassa – 17,2 gigatavua kuukaudessa – ja Telian Suomen asiakkaat yhdeksänneksi eniten. Telian asiakkaiden siirtomääräksi Tefficient itse laski 11,8 gigatavua kuukaudessa liittymää kohden, mutta koska Telia ei itse raportoi lukuja, voi arvio olla jonkin verran epätarkka.
Suomalaisoperaattorien löytyminen listan kärkipäästä johtuu tietenkin Suomessa vallalla olevasta rajoittamattoman datan mallista, jossa operaattorit tiedonsiirron määrän rajoittamisen sijaan ovat segmentoineet liittymänsä niiden nopeuden perusteella.
Jo 11 operaattorilla maailmassa keskimääräinen mobiilidatan määrä liittymää kohden on ylittänyt 10 gigatavun rajan kuukausitasolla mitattuna, toteaa Tefficient.
Mobiilidatan käyttömäärät ovat jatkuvasti jatkaneet kasvuaan. Keskeinen tekijä tässä on videosisällön kulutuksen kasvu mobiililaitteilla sekä ajan myötä videoiden tarkkuuden kasvu. Mobiilidataliikenteen kasvun odotetaan jatkuvan pitkään, sillä tästä vuodesta alkaen käyttöön tulevat 5G-verkot tarjoavat jälleen enemmän kaistaa ja kapasiteettia, joka epäilemättä tullaan hyödyntämään tavalla tai toisella.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää