Suomalaisnainen voi joutua karkotetuksi Yhdysvalloista heitettyään kahvia toisen naisen, tämän vauvan ja koiran päälle, kertoo muun muassa CBS News.
Orlandon WKMG:n raportin mukaan poliisi kutsuttiin viime perjantaina Floridan Quail Ranch Roadille, jossa oli tapahtunut erikoinen välikohtaus.
Raportin mukaan äiti oli ollut ulkoiluttamassa koiraansa, kun suomalaisnainen oli lähestynyt heitä kahvi kädessään.
Raportin mukaan 54-vuotias suomalaisnainen alkoi huutaa äidille, että tämä laittaisi koiransa hihnaan. Sen jälkeen hän oli heittänyt juomansa lemmikin päälle.
Siitä alkoi riita, ja suomalaisnaisen väitetään heittäneen kahvia myös äidin ja tämän pojan päälle.
Raportin mukaan kahvia oli ollut niin äidin pojan kuin koirankin päällä. Lisäksi äiti oli onnistunut tallentamaan osan tapahtumasta puhelimellaan.
Nainen kiisti osan teoista
Suomalaisnainen vahvisti heittäneensä kahvia koiran päälle, mutta kiisti tehneensä sen tahallaan äidin ja vauvan suhteen.
Sen sijaan nainen väitti toimineensa siksi, että tilanne ärsytti hänen omaa koiraansa. Lisäksi hän oli omien sanojensa mukaan luullut äidin, vauvan ja koiran olleen hänen tontillaan.
Nainen on nyt pidätettynä ja häntä vastaan on nostettu kaksi syytettä pahoinpitelystä.
Viranomaiset kertoivat, että Suomessa syntynyt nainen oleskelee maassa laittomasti ja että hänet karkotetaan maasta.
CBS:n paikallinen televisioaseman News 6 WKMG:n mukaan viranomaiset kertoivat Suomessa syntyneen naisen oleskelevan USA:ssa laittomasti ja että hänet karkotetaan maasta.

