Suomalaiset ostavat kosmetiikkansa yhä useammin netistä

Yhä useampi suomalainen ostaa kosmetiikkansa netistä.

Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna 15 prosenttia 16–89 -vuotiaista suomalaisista osti terveyden- tai kauneudenhoitoon liittyviä tuotteita netistä.

Kaupan liiton teettämän selvityksen mukaan suomalaiset ostivat koti- ja ulkomaisista verkkokaupoista vähittäiskaupan tuotteita yhteensä 4,6 miljardin euron edestä. Tästä summasta 5 prosenttia oli kosmetiikkaostoksia. Kosmetiikkaa tilattiin pari prosenttiyksikköä enemmän ulkomailta kuin Suomesta.

Kauppalehden viime kuussa julkaiseman artikkelin mukaan suomalaisten kosmetiikkatuotteiden myynti on ollut laskusuunnassa jo muutaman vuoden ajan. Yksi syy tähän ovat luultavasti verkkokaupoista tilatut edulliset tuotteet, jotka laskevat alan hintatasoa. 

Markkinoille odotetaan kasvua

Sokos- ja Sokos Emotion -ketjujen ryhmäpäällikkö Tuija Salmea ei kasvanut verkkokauppa kauhistuta. Tavaratalon verkkokauppa on Salmen mukaan Suomen suurin kosmetiikan myynnissä.
Salmi sanoo, että verkkokauppa ja tavaratalo täydentävät toisiaan.

– Vaikka tekisit shoppailun rauhassa kotona, pystyt käymään myymälässä kokeilemassa tuotteita.

Teknokemian yhdistyksen asiantuntija Eeva-Mari Karisen mukaan alan tulevaisuus vaikuttaa valoisalta.

– Kosmetiikalla on paikka kuluttajien elämässä ja markkinat ovat hienoisessa kasvussa.

EU:n ulkopuolisessa kaupassa on riskinsä

Kaikkia EU-markkinoilla myytäviä kosmetiikkatuotteita koskee EU:n kosmetiikka-asetus, joka määrittää tuotteen lainsäädännnölliset vaatimukset. Niitä ovat esimerkiksi pakollinen tuotteelle tehtävä turvallisuuden arviointi sekä ainesosarajoitusten ja kieltojen noudattaminen. Suomessa lainsäädännön noudattamista valvovat Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes ja Tulli.

EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta ostetut halpameikit eivät aina täytä näitä vaatimuksia. Tullin viime vuonna tutkimista kulutustavaroista eniten lainvastaisia tuotteita oli juuri kosmetiikan tuoteryhmässä. 

Tullilaboratorion jaostopäällikkö Arja Meriläisen mukaan suurin osa tullin haaviin jääneiden kosmetiikkatuotteiden lainvastaisuuksista koski puutteellisia tai valheellisia ainesosaluetteloita.

– Esimerkiksi on ollut yksi ainesosaluettelo, ja sitten kun on saanut tarkentavia tietoja, onkin saanut ihan toisenlaisen ainesosaluettelon. Tämä on lähinnä Kiinasta tuodun kosmetiikan ongelma. 

Lue myös:

    Uusimmat