Suomalaiset ohjelmistoyrittäjät: 2003 näkymät lupaavia

Ohjelmistoyrittäjät ry:n jäsenkyselyyn vastanneet yrittäjät näkevät valoa alan kansainvälisillä markkinoilla. Suhdannetilannetta kartoittavan kyselyn mukaan 64 prosenttia suomalaisista ohjelmistoalan yrittäjistä pitää liiketoimintansa kehitysnäkymiä vuoden takaista tilannetta parempina.

Ohjelmistoyrittäjät ry:n jäsenet edustavat kattavaa otosta pienten ja keskisuurten suomalaisten IT-yritysten päättäjistä. Jäsenkyselyyn vastaajat arvioivat edustamiensa yritysten liikevaihdon nousevan tänä vuonna lähes 70 prosentilla 600 000 euroon viime vuoden 355 000 eurosta (luvut mediaaneja eli keskimmäisiä vastauksia).

Kasvun uskotaan tulevan valtaosin kansainvälisiltä markkinoilta. "Viime vuosi oli ohjelmistoalalle hankala, ja harva yritys pääsi asettamiinsa tavoitteisiin. Yrittäjien luottamus ja kasvuennusteet kertovatkin alan luonteesta: kun yritys saa tuotteensa valmiiksi ja onnistuu sen markkinoilleviennissä, ohjelmistojen monistettavuus johtaa liikevaihdon nopeaan kasvuun. Toisaalta, jos tuotetta ei saada oikeaan aikaan oikeiden asiakkaiden ulottuville, on olemassa riski, että kasvu jää kokonaan toteutumatta", Ohjelmistoyrittäjät ry:n puheenjohtaja Pekka Ruusunen kertoo.

Ohjelmistoalan yrittäjät odottavat henkilöstönsä kasvavan vuoden 2003 loppuun mennessä keskimäärin 21:een vuoden 2002 lopun keskimäärin 17:stä. Henkilöstön keski-ikä on kyselyn mukaan 56 prosentissa yrityksiä 26-30 vuotta ja 41 prosentissa 31 vuotta tai enemmän. "Heiluvien markkinoiden keskellä ohjelmistoalan yrittäjät pitävät organisaationsa ohuina ja keskittyvät ydinosaamiseensa. Tuotteet ja resurssit fokusoidaan nyt täsmäratkaisuiksi entistä kapeampien sektorien tarpeisiin", Pekka Ruusunen arvioi.

Tiedot kerättiin Visual Software Oy:n toteuttamalla Internet-kyselyllä Ohjelmistoyrittäjät ry:n jäseniltä 17.1.-22.1.2003 välisenä aikana. Yhdistyksen jäseninä on runsaat 180 suomalaisten ohjelmistoyritysten vastuuhenkilöä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat