Suomalaiset lihatalot ovat hyötyneet taudista, joka saattaa tappaa jopa puolet Kiinan sioista – "Kovin hintaryntäys on vielä edessä"

Kiinassa sikoja tappava afrikkalainen sikarutto on hyödyttänyt suomalaista lihantuotantoa, suomalaiset lihatalot kertovat STT:lle. Sianlihan kysyntä ja hinta ovat kasvaneet Kiinassa merkittävästi, mikä on piristänyt lihatalojen Kiinan-liiketoimintaa.

– Sikakannan väheneminen Kiinassa on ollut niin voimakasta, että kysyntää on kohdistunut Eurooppaan ja muualle maailmaan. Maailmanlaajuisessa markkinassa kun eletään, niin kysyntä kasvaa myös Atrialla, toimitusjohtaja Juha Gröhn sanoo.

Ihmiselle vaaraton afrikkalainen sikarutto on levinnyt ympäri Kiinaa. Kiinan maatalous- ja maaseutuministeriön mukaan ympäri Kiinaa on tapettu yli miljoona sairastunutta sikaa, mutta kansainväliset arviot edessä häämöttävistä sikakuolemista ovat huomattavasti synkempiä. Sikaruton epäillään tappavan 150–200 miljoonaa sikaa, kun Kiinan sikapopulaatio on kokonaisuudessaan ollut noin 400 miljoonaa.

Sianlihan hinta noussut huimasti

Sikakannan väheneminen on johtanut paitsi lisäntyneeseen kysyntään, myös hintaan. Gröhn sanoo, että sianlihan hinta on noussut Kiinassa joidenkin arvioiden mukaan jopa 40 prosenttia.

– On tietysti markkinoille oleellista nähdä, että mikä on kiinalaisten kuluttajien kyky maksaa nousevia hintoja sianlihasta.

Atrian lisäksi lihaa Kiinaan vie Suomesta HKScan, joka myös kertoo Kiinan-vientinsä piristyneen.

– Tavoitteenamme on toimittaa Kiinaan yhdeksän miljoonaa kiloa sianlihaa kolmen vuoden kuluessa. Sillä radalla nyt ollaan ja tavoite tullee helpottumaan, kun kysyntä ja hinta ovat hyviä, sanoo HKScanin viennistä vastaava johtaja Jukka Nikkinen.

– Meidän tarinamme on rakennettu puhtaalle suomalaiselle lihalle, ja se tarina tulee vahvemmaksi ja sitä kuunnellaan herkemmällä korvalla, Nikkinen lisää.

Heijastuksia myös maailmanmarkkinoille

Sikarutto ei lisää ainoastaan maahantuodun sianlihan kysyntää, vaan myös muiden liha- ja kalatuotteiden vienti voi hyötyä valitettavasta epidemiasta, arvioi eläinlääkintöneuvos Anna-Stiina Antola Suomen Kiinan-suurlähetystöstä.

– Tässä maailmassa ei ole niin paljon tuontilihaa, että sillä voitaisiin tyydyttää Kiinan kysyntä. Samalla tämä vaikuttaa myös muihin proteiinin lähteisiin, kuten siipikarjan, kalan ja naudan kysyntään, Antola arvioi.

Kiina on maailman suurin sianlihan tuottaja- ja kuluttajamaa. Antolan mukaan Kiina on pitkälti tuottanut itse maassa kulutetun lihamäärän, eivätkä Kiinan markkinat ole vaikuttaneet sianlihan hintaan kansainvälisesti.

– Uskon, että näin tulee käymään ensimmäistä kertaa, Antola sanoo ja lisää, että sianlihan kovin hintaryntäys on vielä edessäpäin.

Myös Atrian Juha Gröhn uskoo, että Kiinan maatalouden katastrofi heijastuu maailmanmarkkinoille.

– Kiinan sianlihan tuotanto on puolet maailman tuotannosta ja kulutus puolet maailman kulutuksesta. Siellä tapahtuvat muutokset niin hyvään kuin huonoon suuntaan vaikuttavat kaikkialle.

– Tämä vaikuttaa myös siihen, että maissa missä meillä ei ole omaa teurastamoteollisuutta, raaka-ainehinnat ovat nousevia, Gröhn jatkaa.

"Taudin leviäminen Suomeen estettävä"

Afrikkalainen sikarutto on siasta toiseen helposti tarttuva verenvuotokuumetauti, ja tautikuolleisuus on 80–100 prosentin luokkaa, Antola kertoo. Hänen mukaansa tautia voisi verrata ihmiselle hengenvaaralliseen ebola-virukseen.

Tautia havaittiin ensimmäisen kerran Pohjois-Kiinassa viime elokuussa. Sen jälkeen tauti on levinnyt ympäri maan.

– Kiinassa on paljon pientuottajia, joiden sikatiloilla on alhainen tautisuojaustaso. Tauti levisi aluksi sioille syötetyn ruokajätteen mukana. Myöhemmin todettiin, että saastunut sikojen ja rehun kuljetuskalusto on myös levittänyt tautia erittäin tehokkaasti, Antola selittää.

Suomessa maa- ja metsätalousministeriö ja Tulli antoivat maaliskuussa yhteislausuman, jossa korostettiin matkustajatuonnin tarkkailua sikaruton ehkäisyssä. Koska sikaruton epäillään levinneen Eurooppaan muun muassa ruokatuliaisten kautta, ei EU:n ulkopuolisista maista saa tuoda liha- ja maitotaloustuotteita.

Suomessa tautia ei ole koskaan todettu, mutta esimerkiksi Venäjällä ja Virossa villisioista on löydetty sikaruttoa.

– On varmistuttava, ettei tauti pääse leviämään Suomeen, Antola sanoo.

Maa- ja metsätalousministeriö on muun muassa pidentänyt villisikojen metsästysaikaa. Lisäksi sikatilojen tautisuojausta on tehostettu Suomessa. 

Lue myös:

    Uusimmat