Suomalaiset harrastavat seksiä vähemmän kuin koskaan – naiset eivät "jaksa haluta"
Seksi ei ole heti ensimmäisenä mielessä, kun pitkän päivän päätteeksi saapuu kotiin. Olo on niin rättiväsynyt, ettei eväänsäkään jaksaisi liikauttaa – saati harrastaa seksiä. Kuulostaako tutulta?
Suomalaisten seksielämää kartoittaneessa FINSEX-tutkimuksessa on käynyt ilmi, että vaikka yhdyntöjä on vähemmän kuin aiemmin, seksiä haluttaisiin kuitenkin yhä enemmän. Miksi odotukset ja todellisuus eivät kohtaa suomalaisten seksielämässä?
– Elämäämme on tullut tavallaan kilpailevia, aikaa vieviä asioita fyysisen läsnäolon ja rakastelun sijalle, mihin käytetään aikaa ja energiaa ja joihin panostetaan, tutkimusprofessori Osmo Kontula Väestöliitosta kuvailee.
Työ, harrastukset, talous.
Väsymys, stressi, ruuhkavuodet.
Lapset.
Kiire.
Muun muassa nämä tekijät vaikuttavat siihen, ettei rakastelulle tunnu jäävän aikaa.
Myös yksi suhteellisen uusi elementti on ängennyt suomalaisten arkeen ja jopa vällyjen väliin. Älylaitteet ja sosiaalinen media.
– Olen itsekin omin silmin nähnyt, kuinka eräs keski-ikäinen pariskunta saapui ravintolaan illalliselle, ja koko illallisen ajan he vain räpläsivät kännyköitään eivätkä keskustelleet sanaakaan keskenään, Kontula kuvaa.
"Haluaisin haluta – mutta en jaksa"
Aikaikkunan kaventumisen lisäksi seksiin ei tunnu löytyvän yksinkertaisesti tarmoa.
– Esimerkiksi naisilla seksuaalinen halukkuus on 2000-luvulla tutkitusti mennyt siihen, että "ei jaksa haluta", asiantuntija pahoittelee.
– Se aiheuttaa sen, että parisuhteissa ennen rakastelua joudutaan neuvottelemaan, että ”Sopiiko sinulle..?”, ”Jaksatko tänään?”, ”Onko nyt sopiva hetki?” – seksin harrastaminen ei ole niin itsestään selvää ja helppoa, kuten joskus ennen. Siitä joudutaan enemmän neuvottelemaan ja sopimaan, Kontula kuvailee.
Ei jaksa haluta – mihin tämä tunne perustuu?
– Se on fyysistä väsymystä, mutta ennen kaikkea henkistä väsymystä. Tuntuu siltä, ettei jaksa. Se vaatii suorastaan ponnistelua, Kontula kuvailee.
– Monilla käy kuitenkin niin – erityisesti naisilla – että kun rakastelu aloitetaan, huomaakin, että se tuntuu hyvältä, ja halu alkaa kasvaa. Mutta jos halua ei aluksi ole, kynnys aloittaa rakastelu voi tuntua äärimmäisen korkealta.
Yhdyntätoiveet eivät aina kohtaa
Suomessa miehet toivovat keskimäärin kolmea yhdyntää viikossa, naiset puolestaan kahta yhdyntää viikossa. Toiveet ovat korkeammat, kuin mitä todellisuus on.
Aina halut eivät kuitenkaan kohtaa. Kontulan mukaan toteutumattomat yhdyntätoiveet ovat erityisen suuri haaste suomalaisissa parisuhteissa.
– Periaatteessa joka toisessa parisuhteessa jompikumpi haluaa joko vähemmän tai enemmän seksiä kuin toinen. Onhan se haaste, jotta kumppanit olisivat molemmat tyytyväisiä, molemmat kokisivat intiimin yhteyden läheiseksi, ja nauttisivat siitä samalla tavalla, Kontula kuvailee.
Miten sitten yhdistää nämä odotukset ja toiveet yhteen? FINSEX-tutkimuksen mukaan ero toiveiden ja odotusten välillä kasvaa koko ajan suuremmaksi.
– Se vain lisää haasteellisuutta: enemmän pitää neuvotella, ymmärtää kumppania, tulla häntä vastaan, ajatella kumppania positiivisesti ja hänenkin tarpeitaan, Kontula kuvailee.
– Pahimmillaan nämä erimielisyydet voi aiheuttaa riitelyä, katkeruutta, jopa kostamisen halua tai uskottomuutta.
Mikä vie suomalaisten seksihalut?
Uusimmat
-
16:28
Dopingaineita tullattiin vitamiineina Ahvenanmaalla: Ålands Post tuomittu maksamaan 1,5 miljoonaa euroa – "Rikokset aiheuttivat mahdollisen terveysvaaran"
-
16:25
Benjamin Peltosen omaisuutta anastettiin keikan jälkeen jo toistamiseen – laulajalta tiukka viesti: "Tällainen käytös on niin typerää"
-
16:15
Isä oli melkein peruuttanut kotipihasta, kun 8-vuotias Isaiah ryntäsi talosta ilman kenkiä – ovikellokamera tallensi koskettavan näyn
-
16:06
Kun Malala oli 15, hänen koulubussiinsa nousi kaksi miestä, joista toinen ampui häntä päähän – "En uskonut, että he tulisivat perääni"
-
16:01
Mitä tapahtuu Venäjän Turun-pääkonsulaatin käytössä olleelle rakennukselle? Näin kommentoi Senaatti-kiinteistöt
-
15:57
Maastosta löytyi riekaleita, joita epäillään kadonneen Saara Arvan vaatteiksi
-
15:38
Viron pääministeri luottaa Puolan jatkavan Ukrainan tukemista vaaleista huolimatta – MTV seuraa sotaa
-
15:34
Pohjanmaan poliisi takavarikoi kymmeniätuhansia rauhoittavia lääkkeitä – aiheuttanut myrkytyksiä Turun seudulla
-
15:32
Viron pääministeri esitteli suomen taitojaan: "Viimeksi sanoin Helsingissä, että Suomi Natoon"
-
15:31
Esapekka Lappi rajusti ulos – video paljastaa katsojien kauhunhetket
-
15:27
Yhdysvalloissa kaikkien aikojen oudoin takaa-ajo? Poliisia karkuun golfkärryllä, paidatta ja koira sylissä
-
15:19
Jengisota repii Ruotsia: Tällaista apua Suomen poliisi on valmis antamaan
-
15:17
Turkissa media kauhistelee Ruotsin jengiväkivaltaa – samalla maan epäillään suojelevan "Kurdikettua"
-
15:15
Salkkareista poistunut Oliver, 3, suloisissa yhteiskuvissa työkavereidensa kanssa: "Vikaan kuvauspäivään mahtui myös naurua"
-
15:07
Turun Jääkarhu-koiranpennun kuulumiset: "Ruoka on maistunut hyvin ja voimaa on kertynyt"
-
15:04
Rattijuoppo kärysi ruohonleikkurin ohjaksista Joroisissa
-
15:03
MTV seuraa: Chilen MM-ralli – Esapekka Lappi tyrmää toiveet jatkosta: "Ei mitään mahdollisuutta"
-
14:53
Pesäpalloilijan epäillään häirinneen alaikäisiä seksuaalisesti – Urheilun eettinen keskus kuvaa rikkomusta vakavaksi
-
14:48
Ampuiko Venäjä alas oman huippuhävittäjänsä? Ukrainalaislähteet julkaisivat hämmentävän videon Tokmakista
-
14:14
Viron Kaja Kallas vertaa Venäjä-pakotteita leikkaukseen ilman puudutusta: "Venäjä toivoo kestävänsä kipua pidempään"
-
Lataa lisää