Suomalaiset haalivat yhä suurempia asuntovelkoja – kotitalouksien velkataakka ennätyksellisen suuri

Kotitaloudet ennätyksellisen velkaantuneita 2:03

Suomalaisten kotitalouksien velka on kasvanut ennätyksellisen suureksi. Asuntolainojen lisäksi talouksien velan määrää lisäävät taloyhtiölainat, selviää Euro- ja talousjulkaisusta. 

Suomen pankin johtokunnan jäsenen Marja Nykäsen mukaan velka suhteessa vuosiansioihin on 128 prosenttia. 

– Olemme korkeammalla tasolla kuin koskaan aiemmin. Velan kasvua selittää asuntojen nousseet hinnat, kasvaneet asuntolainojen pituudet, matala korkotaso sekä pankkien aktiivinen asuntolainojen markkinointi. 

Taloyhtiölainat lisäämässä velkataakkaa

Asuntolainojen lisäksi kotitalouksien velan määrää lisäävät myös taloyhtiölainat, joilla rahoitetaan asunto-osakeyhtiöiden uudis- tai korjausrakennusta. Velkaongelmaisia auttavan Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha Pantzar odottaa seurauksia huolestuneena.

– Isoin ongelma taloyhtiölainojen kohdalla on se, ettei niissä tarkasteta asiakkaiden maksukykyä ollenkaan. Samalla tavoin kuim kulutusluotoissa tarkastetaan ainoastaan, onko ollut aikaisempia häiriöitä. Toisin on perinteisen asuntolainan kanssa, jossa tarkastetaan tulotaso. 

Vielä reilut 15 vuotta sitten 80 000 euroa asuntovelkaa kotitaloutta kohti oli lähinnä pääkaupunkiseudulla. Nyt tilanne on toisin.  

Velkaantuneet tinkivät kulutuksesta

Asiantuntijat muistuttavat, että velkaantuneisuuden kasvu vaikuttaa myös kansantalouteen.

– Perhe tinkii matkoista, kampaajalla käynnistä ja pesukoneen vaihdosta. Tämä vaikuttaa kulutuskysyntään ja se puolestaan vähentää kokonaiskysyntää. Kun katsotaan, miten suuri osa bruttokansantuotteesta Suomessa kertyy yksityisestä kulutuksesta, niin sillä on vaikutusta kansantalouden kasvuun ja kehitykseen.  

Lue myös:

    Uusimmat