Yksinäisyys on tasa-arvoinen kumppani: se iskee kehen tahansa ikään, koulutukseen ja palkkatasoon katsomatta. – Yksinäinen voi olla myös silloin kun on ihmiskontakteja, mutta tuntuu, ettei ole riittävän syvää suhdetta tai ystävyyttä kenenkään kanssa, Henrietta Grönlund HelsinkiMissiosta kuvailee.
Ystävänpäivä. Joulu. Syntymäpäiväjuhlat. Kaikki ihastuttavia, hauskoja ja rentouttavia kokemuksia – paitsi, jos kukaan ei saavu paikalle. Kansalaistoiminnan johtaja Henrietta Grönlund HelsinkiMissiosta kuvaa yksinäisyyttä ehdottomasti liian yleiseksi asiaksi Suomessa.
– Esimerkiksi nuorista jopa kolmannes tuntee itsensä yksinäiseksi. 15/30 Research tutki asiaa HelsinkiMission pyynnöstä vuonna 2012, tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa toimiva Grönlund kuvaa.
Yksinäisyys ei katso ikää tai statusta
Ulkopuolisuutta, kontaktien puutetta ja kokemuksia siitä, ettei kukaan välitä. Kotimaisen tutkimuksen mukaan tätä kaikkea on yksinäisyys. Yhteisvastuu nuorista -hankeryhmä selvitti nuorten yksinäisyyttä vuonna 2013. 70 prosenttia nuorista vastaajista koki, että yksinäisyyteen puututaan liian vähän.
Yksinäisyys ei katso ikää, ihonväriä, koulutusta, palkkapussin sisältöä tai elämäntilannetta. Se on siis suorastaan ikävän tasa-arvoinen. Yksinäisyys voi kuitenkin tuntua entistä rajummalta, jos läheiset ovat kuolleet tai liikuntakyvyttömyys rajoittaa elämää.
– Ikäihmisillä ei ole luontaisia työ- tai kouluyhteisöjä yhtä usein kuin nuoremmilla. Mutta yksinäisyyttä kokevat paljon myös nuoret, joille omat ystävät ja kaveriporukat olisivat erityisen tärkeitä, ja vaikkapa lapsiperheet, joiden verkostot ovat kaukana eikä arjen tukijoita ole, Grönlund sanoo.
Ympärillä pyörivä ihmismassa ei aina riitä karkottamaan yksinäisyyden kokemusta, sillä rakastetuksi ja välitetyksi tulemisen kokemus ei synny pelkästä toisen ihmisen läsnäolosta.
