Suomalaisesta politiikasta on tullut riitaisa sotatanner – presidentti Niinistöstä kyseessä on äärimmäisen vaarallinen tilanne: "Moni käyttää räväkkää kieltä päästäkseen esiin"

Halla-aho syyttää ulkoministeri Haavistoa valehtelusta al-Hol-operaatiossa:"On mitä ilmeisintä, että hän ei ole puhunut totta eduskunnalle" 4:35
Video: Muun muassa perussuomalaisten Jussi Halla-aho on ottanut tiukasti kantaa al-Hol-leirin tilanteeseen.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kävi Ylen Radio 1:n erikoislähetyksen kyselytunnilla keskustelua ajankohtaisista aiheista. Lisäksi presidentti vastasi kuuntelijoiden lähettämiin ja toimituksen ennalta valitsemiin kysymyksiin.

Eräs Radio 1:n kuulija oli huolissaan siitä, käyttävätkö poliitikot esimerkiksi al-Holin vakavaa tilannetta jonkinlaisena mahdollisuutena poliittiseen sodankäyntiin eri puolueiden välillä.

Al-Hol onkin kiristänyt tunnelmia eduskunnassa ja esimerkiksi perussuomalaisten Jussi Halla-aho on ottanut voimakkaasti kantaa hämmentävään tilanteeseen.

Myös toinen radiokuulija on huolissaan puolueiden tavasta riidellä keskenään. Raivoisat riidat ja erimielisyydet tuntuvat olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, eikä niiden vaikutuksia välttämättä osata ennalta pelätä.

Kuulija pelkääkin, että Suomen täytyisi kohdata jokin suuri uhka ennen kuin poliitikot ymmärtävät vetää yhtä köyttä.

Niinistöstä huoli on aiheellinen

Sauli Niinistöstä huoli on aiheellinen: hän pitää puolueiden välisiä erimielisyyksiä sekä kansanedustajien kärkkäitä lausuntoja huolestuttavana tapana hoitaa asioita.

– Ollaan tilanteessa, jossa kukin pyrkii puhumaan sen mukaan, mikä miellyttää häntä kaikkein eniten, Niinistö avaa huoltaan viitaten al-Holin epäselvän tilanteesta johtuviin erimielisyyksiin.

Niinistö muisteli lähetyksessä aikoja, jolloin hän toimi valtiovarainministerinä. Vaikka hän itsekin joutui ministerinä haukkujen kohteeksi, hänestä asioihin tartuttiin hanakammin.

– Pysyttiin tiiviimmin asiassa, ja sanottiin vain, että taas valtiovarainministeri on väärässä ja minä yritin väittää muuta, mutta nyt mennään henkilöihin, Niintö pohtii.

Kansanedustajien tulisi siistiä suutaan

Niinistön mukaan silmiinpistävin muutos on tapahtunut viime vaalikauden aikana. Julkiset lausunnot ovat myös levinneet sosiaaliseen mediaan, jossa kansanedustajien on nähty viime aikoina käyvän sanallista sotaa eri puolueiden välillä. 

– Kansanedustajat käyttävät rumaakin kieltä toisia vastaan, Niintö pahoittelee. 

Kyse ei ole Niinistön mukaan vain Suomen ongelmasta: sama huolestuttava ilmiö on läsnä myös muualla maailmassa, kuten Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa, joissa poliittinen keskustelu on saanut myös hyvin värikkäitä – piirteitä.

– Meillä myöskin muutkin kuin eduskunnassa käyttävät kyllä aika kovaakin kieltä toisiaan vastaan. Siinä on sellainen ongelma, kun oikein kierroksille päästään, niin se, sanotaan toisen vastustaminen, alkaa kehittyä hyvin helposti vastapuolen vihaamiseksi. Se on äärimmäisen vaarallinen ilmiö. 

Tolkun ihmisten on ryhdyttävä kapinaan

Presidentti Niinistö itse kokee olevansa yksin melko voimaton kansanedustajien ja eri puolueiden kärjistyneiden välien ratkojana.

– Minä voin tietysti puhua ja toivon, että se vaikuttaisi. Kyllä minä kovin toivoisin, että se ihminen, jota minä mielelläni sanon tolkun väeksi ja maltin ihmisiksi, nostaisivat ikään kuin tolkun ja maltin kapinan, joka ei ole barrikadeja, eikä ole sanallistakaan sotimista, presidentti pohtii

Niinistö kuitenkin uskoo, että jos poliitikkojen syyllistämisen sijaan suomalaisten tulisi kannattaa ”tolkun ja maltin ihmisiä” eli kansanedustajia, jotka kykenevät rakentavaan poliittiseen keskusteluun.

– Moni käyttää räväkkää kieltä päästäkseen esiin, Niinistö pahoittelee. 

Presidentti vastasi kyselytunnin aikana myös al-Hol-aiheiseen kysymykseen. Voit lukea Niinistön mietteitä hallituspuolueiden ja kansanedustajien välille eripuraa aikaansaaneesta aiheesta lisää täältä: 

Lue myös:

    Uusimmat