Suomalaisen merimieskirkon tuki tärkeä ulkomaisille merimiehille – ruuhkaa suosituissa joulumyyjäisissä

Merimieskirkoista käytännön apua ja henkistä tukea 2:07

Yli 50 000 kohtaamista odotetaan tänäkin vuonna suomalaisille merimieskirkoille, kun perinteiset joulumyyjäiset ovat käynnissä Euroopassa.

Joulumyyjäiset ovat yhä tärkeä varainkeruutilaisuus lahjoitusvaroitusvaroilla pyörivälle yhdistykselle, mutta ne ovat ennen kaikkea suomalaisia ja Suomen ystäviä yhteen kokoava tapahtuma.

Kaikkien aikojen ensimmäiset Merimieskirkon joulumyyjäiset järjestettiin Hampurissa 17.11.1962. Tuolloin tarjolla oli ”suomalaista lasia, tuohitöitä, aitoja talonpoikaisesineitä, ryijyjä ja täkänöitä”. 

Kirkolla suomalainen sauna satamissa

Suomen Merimieskirkko ry toimii neljässätoista eri satamassa. MTV Uutiset tutustui Vuosaareen sataman toimintaan laivoilla.

Kesäkuun alussa Vuosaaressa aloitti uusi merimiespastori Hanna Vuollo, jonka mukaan heidän asiakkaistaan suurin osa on filippiiniläisiä ja intialaisia merimiehiä.

– Merimieskirkko sijaitsee Vuosaaressa satama-alueen ulkopuolella ja olen ainoa työntekijä tässä kirkon puolelta. Samassa rakennuksessa työskentelee myös Merimiespalvelutoimiston työntekijä, jonka kanssa teemme yhteistyötä. Käyn tapaamassa laivojen miehistöä ja tarvittaessa vien heitä vaikkapa ostoksille. Kohtaan merenkulkijoita ja rekkamiehiä myös tässä kirkolla, kun he käyvät saunomassa iltaisin.  

Vuollo kertoo, että papin työ satamassa on hyvin erilaista kuin seurakuntatyö.

– Työ on matalan kynnyksen diakoniaa ja arjen auttamistyötä. Jos tarvitaan, niin teen kirkollisia toimituksia kuten hautaan siunaamisia. Usein merenkulkijoiden omaiset haluavat merimiespapin siunaamaan. 

Ulkopuolinen kuuntelija

Ulkomaisten konttilaivojen miehistöt ovat enimmäkseen filippiiniläisiä ja intialaisia, mutta laivoilla on myös venäläisiä, ukrainalaisia ja puolalaisia merimiehiä.

Filippiinit ovat pitkillä 6-9 kuukauden mittaisilla sopimuksilla, joten heidän kanssaan Vuollo kertoo puhuvansa usein kotiasioista. Uskonnosta ei puhuta elleivät merimiehet ota sitä puheeksi.

– Monella on kova koti-ikävä. Laivoilla on pieni porukka töissä koko ajan yhdessä päivästä toiseen ja miehistöt ilahtuvat aina, kun sinne menee ulkopuolinen käymään: varsinkin suomalainen pappi ja vieläpä nainen, naurahtaa Vuollo iloisesti.

Merimieskirkolla on neljäkymmentä työntekijää satamissa.

– Me tehdään siis työtä katsomatta kansallisuuteen ja uskontoon. Tuemme näin merenkulkijoiden hyvinvointia ja siten edistämme merenkulun turvallisuutta, lisää Vuollo.

Lue myös:

    Uusimmat