Mainos

Suomalaisäiti tapasi lapsensa opettajan: Jakoi itkuun päättyneen tarinansa netissä

"Ja se äiti meni ihan hämilleen, kun se odotti jotain ihan muuta." Yksityisen Facebook-käyttäjän kertomus kohtaamisesta poikansa sijaisopettajan kanssa on herättänyt suurta ihastusta sosiaalisessa mediassa.

Facebook-käyttäjä Heidi Saari kirjoittaa koskettavasti Facebook-sivuillaan kohtaamisestaan poikansa uuden sijaisopettajan kanssa.

Opettajan välitön suhtautuminen poikaan oli nostattanut tapaamisesta etukäteen huolestuneen äidin tunteet kertakaikkisen pintaan. Hänen yllätyksekseen opettajalla ei ollutkaan huonoja uutisia: sen sijaan opettaja kehui vuolaasti tätä erityistä oppilastaan. Hän oli osannut ottaa lapsen tarpeet ennennäkemättömällä tavalla huomioon. 

Esimerkiksi oppilas oli saanut tehdä matematiikankokeensa opettajan pöydän alla, ”koska kokeessa ei testattu sitä, osaako istua kiltisti pulpetissaan, vaan sitä osaako oppilas laskea”. Ja huippupisteethän poika kokeestaan saikin.

– Ja sitten se poika oli saanut luokan toiseksi korkeimmat pisteet lukutaitotestissä, vaikka sen edellinen opettaja oli sitä mieltä, ettei se oikein kunnolla osaa lukea, äiti kirjoittaa.

Kohtaaminen oli niin koskettava, että äidillä nousi kyyneleet silmiin.

Lue koko tarina tästä:

Jos et näe postausta, voit katsoa sen täältä.

Tarinasta tehtiin julkinen, jotta kaikki Facebook-käyttäjät pääsevät näkemään sen. Lyhyessä ajassa tarinaa on jaettu yli 9 000 kertaa.

Muun muassa näin ihmiset ovat kommentoineet:

"Kyllä tuli vähän tippa linssiin... toivottavasti omien poikien kohdalle osuu näin mahtavia opettajia."

"Mahtava aamunavaus. Me ammattilaiset luodaan tämän työn todellisuus itse, tämä opettaja näytti siitä upean esimerkin perinteitä rikkovalla lähestymistavallaan."

"Joskus lapsen hyvät koulumuistot on ihan oikeasti opettajasta kiinni. Tälle lapselle oli osunut ihana opettaja."

Lähde: Facebook

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.