Kokenut suomalainen nyrkkeilyvalmentaja Risto Meronen ihastui Muhammad Alin nyrkkeilyyn jo Rooman 1960 olympialaisissa, kun vielä silloin nimellä Cassius Clay otellut Ali voitti raskaassa keskisarjassa olympiakultaa.
- Olin onnekas, että olin poikasena paikanpäällä katsomassa ja näin hänen ottelevan livenä, Meronen muistelee.
- Myöhemmin hänestä varttui vuosisadan urheilija ja merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja. Kaikki tietävät hänen merkityksensä.
2:14
Merosen äänestä kuulee sekä ihailua että haikeutta, kun hän kertaa Alin 1980-luvun puolelle venynyttä nyrkkeilyuraa.
- Hän oli parhaimmillaan loistava, mutta uran lopussa ottelut olivat liian rankkoja. Eikä hän antanut koskaan periksi.
Periksiantamattomuus, suuret ja yllättävät voitot sekä Alin suuri persoona tekivät alun perin ristiriitaisesta nyrkkeilyhahmosta nyrkkeilyn arvostetuimman sankarin maailmanlaajuisesti.
- Se johti lopulta suuren kunnianosoitukseen, kun hänet valittiin Atlantan 1996 olympialaisten avajaisissa olympiatulen sytyttäjäksi. Se oli mielestäni merkittävä tunnustus.
