Suomalainen nykytaide valtasi Madridin - Suomen taidekasvatusta ylistetään

Suomalainen nykytaide on tällä viikolla näkyvästi esillä Espanjan pääkaupungissa Madridissa.

Kaupungissa alkoi eilen Arco-nykytaidemessut, ja Suomi on tänä vuonna tapahtuman teemamaa. Messujen ohessa suomalaistaiteilijoiden töitä on esillä myös eri puolilla kaupunkia.

Arco-messut järjestetään Madridissa nyt 33. kertaa ja se on yksi espanjankielisen maailman suurimmista taidetapahtumista. Suomea messuilla edustaa 13 galleriaa, yli 20 taiteilijaa sekä Suomen oma #FocusFinland-paviljonki.  

Suomen Espanjan-suurlähetystön kulttuuriasioista vastaavan Eva Hannikaisen mukaan Arco on loistava tilaisuus Suomelle, sillä tapahtuman myötä Suomesta puhutaan nyt todella paljon.

– Arco ei ole vaan taide- vaan myös mediatapahtuma. Se antaa meille tilaisuuden kertoa Suomesta vähän eri näkökulmasta. Taideviennin ohella voimme kertoa myös suomalaisesta taidekasvatuksesta ja -koulutuksesta, Hannikainen sanoo.

Suomalainen nykytaide vielä tuntematonta

Espanjalaislehdistö on kirjoittanut isosti suomalaisesta nykytaiteesta Arcon tiimoilta. Jutuissa on silti mainittu, että vaikka suomalainen nykytaide on tasokasta, se on vielä aika tuntematonta.

Mutta nyt Suomella on tilaisuus muuttaa asia, lehdet kirjoittivat. Lehtijutuissa on nostettu esiin myös espanjalaisten ihailema suomalainen koulutusjärjestelmä, tällä kertaa siltä kantilta, miten hyvät mahdollisuudet Suomessa on opiskella taidetta.

El País -lehti kirjoitti myös ihailevaan sävyyn siitä, miten suomalaislapsia kannustetaan taiteen pariin jo alakoulusta lähtien.

Myös yksittäiset taiteilijat ovat päässeet esiin mediassa . Esimerkiksi turkulaisen IC-98-kollektiivin teoksia käsiteltiin tällä viikolla suomalaiseen videotaiteeseen keskittyneessä kulttuuridokumentissa.

- Tällainen medianäkyvyys on iso saavutus, sillä Espanjassa uutiskynnyksen ylittäminen on hankalaa, suurlähetystön Eva Hannikainen korostaa.

Arhinmäki esittelee suomalaistaidetta kuninkaallisille

Arco-tapahtumaan odotetaan noin 160 000 kävijää. Tänään messuille saapuu myös Espanjan prinssi Felipe vaimonsa Letizian kanssa. Heille suomalaisia gallerioita esittelee Madridiin Arcon vuoksi matkustanut kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki.


Messut päättyvät sunnuntaina, mutta oheisohjelman näyttelyt pysyvät kaupungissa vielä jonkin aikaa. Esimerkiksi Madridin ytimessä sijaitsevan entisen pääpostin eli kulttuurikeskus CentroCentron aulassa on syyskuun puoliväliin saakka nähtävissä Kaarina Kaikkosen näyttävä Taivaan kosketus -installaatio.

Rakennuksen vastaanottoaulaan viittamaisesti laskeutuva teos on tehty paidoista, jotka madridilaiset ovat lahjoittaneet taiteilijalle työtä varten. Ministeri Arhinmäki ylisti installaatiota näyttelyn avajaisissa keskiviikkona.

- Kaikkonen onnistuu kerta toisensa jälkeen yllättämään minut töillään, Arhinmäki kehui.

Lue myös:

    Uusimmat