Suomalainen juniorijalkapalloilu tuntuu olevan syvien riviemme ikuinen keskustelunaihe.
Kuinka paljon on tarpeeksi harjoittelua? Kuinka paljon valmentaja tai vanhemmat voivat lapsilta vaatia? Onko leikkiminen pallon kanssa tärkeintä vai tarvitsemmeko enemmän huippupelaajakehitystä? Onko okei nyppiä vielä yhdeksän vuotiaana mieluummin kenttää verhoilevaa rikkaruohoa, kuin keskittyä siihen mitä valmentaja sanoo, jos lapsi nauttii tekemästään?
Aihe on myös sikäli kimurantti, kun jokaisella vanhemmalla, isovanhemmalla, valmentajalla, talonmiehellä, päättäjällä ja sosiaalisen median aktiivisella keskustelijalla tuntuu olevan asiasta joku mielipide. Usein jyrkkä sellainen.
Kasvaminen ja opettaminen
FC Hongan 07-syntyneiden ikäluokan vastuuvalmentaja kuuluu heihin, joilla on asiasta mielipide. 18-vuotiaana juniorijalkapalloiluun valmentajan ominaisuudessa syöksynyt Kimmo Eronen näkee juniorifutiksessa jalkapallon pelaamisen, mutta myös kasvattamisen.
– Jalkapalloilijaksi kasvaminen ja jalkapallon opettaminen kulkevat käsikädessä. Hyvin vaikea erotella kumpi olisi itselle tärkeämpää, totesi Eronen MTV Sportin haastattelussa.
Suomalaisen juniorijalkapalloilun yksi kiivaimmin keskustelluista kulmakivistä on valmentamisen painopisteet. Suomessa on tällä hetkellä erittäin rajalliset resurssit niin rahallisesti, kuin ajallisestikin. Oman mausteensa tuo ilmasto. Haastetta siis valmentajilla riittää, kun he yrittävät pähkäillä mihin työssään keskittyvät.
– Suomalaisessa juniorifutiksessa keskitytään johdonmukaisesti tekemään vähän kaikkea. Kun mietitään lasten ja nuorten vaihetta 15-16-vuotiaiksi asti, niin meiltä puuttuu täysin profiloituminen tiettyihin asioihin. Monet seurat pyrkivät tekemään vähän kaikkea, jonka seurauksena kukaan ei oikein tee mitään erinomaisesti, summasi Eronen.