Antti Muurinen on kiistatta yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä suomalaisia jalkapallovalmentajia. On ollut mielenkiintoista seurata jo vuosia eräänlaisena kuriositeettina, miten Muurisen sisältöosaamista futiskoutsina on pyritty arvioimaan hyvinkin kriittiseen sävyyn jalkapallojulkisuudessa.
Arvioista heikoimmat ovat perustuneet sellaiseen kapakkajournalismiin, jossa Muurisen valmentamilta pelaajilta on käyty jälkijättöisesti urkkimassa, että minkäs sortin valmentaja se Muurinen oikein onkaan. Edistyneemmät kritiikit on perustettu nykyaikaiseen tyyliin sille, miltä Muurisen valmentamien joukkueiden peli on näyttänyt.
Yhtä kaikki, kukaan ei voi viedä Muuriselta pois hänen voittamiaan mestaruuksia ynnä muuta menestystä päävalmentajana. Ne ovat ja pysyvät. Ja nyt Muurinen vieläpä nokittaa tavalla, joka ei jätä ketään kylmäksi. HJK ilmoitti, että se on palkannut kokeneen Muurisen juniorivalmennukseen. Muurinen työskentelee HJK:n 8–12-vuotiaiden kaupunginosajoukkueiden kanssa. Sopimus on kaksivuotinen.
Kaikki joukkuepallopelit huomioiden lastenvalmennus on se osa-alue, jossa Suomessa on rutkasti parannettavaa. Tai, oikeammin, koko suomalaisen urheilun perusta ei ole kunnossa lastenvalmennuksen osalta. Huippu-urheilun näkökulmasta siinä kohtaa annetaan ehkä eniten tasoitusta kilpaileville maille.
Yltyleensä lasten piirissä toimivien valmentajien status on Suomessa aivan liian matala. Keskeisin syy tähän on raha; on mahdotonta saada osaavia ammattilaisia työskentelemään ruohonjuuritasolle, kun siellä vallitsee yhäti sellainen talkooeetos. Monissa huippu-urheilun korkeakulttuurimaissa tilanne on toinen, niissä lasten- ja nuortenvalmentajat ovat yhteisön arvostettuja toimijoita.
On selvää, että jatkossa meidän pitää saada, jos nyt ei aivan Muurisen kaltaisia niin joka tapauksessa ammattitason ihmisiä lasten- ja nuortenvalmennuksen pariin. Sitä tulevaisuutta silmällä pitäen merkitsen tähän muistiin muutaman tärkeän huomion.
Kuulun itse siihen harvinaiseen joukkoon, joka on jääkiekkoilussa valmentanut käytännössä kaikkia ikäluokkia luistelukoulun neljävuotiaista aikuisten SM-liigaan. Kokemukseni nojalla sanon, ettei ole yhtään sen helpompi tai vähemmän haasteellista valmentaa 12-vuotiaita kuin kokeneita ammattipelaajia, melkeinpä päinvastoin.
Aikuistenvalmennuksessa voi turvata enemmän rutiineihin, lasten parissa vaikkapa yksittäisen harjoituksen suunnittelu vie huomattavasti enemmän aikaa, jos ja kun tehtävään paneutuu sen vaatiman tason ja vastuun mukaan.
Ammattiurheilun suurimpia stressitekijöitä valmentajalle on jatkuva absoluuttisesti mitattava kilpaileminen ja vertaaminen muihin kera siihen liittyvän julkisen seurannan ja paineen. Junioriurheilussa stressi on ehkä hieman yllättäen yhtä kova, mutta se tulee eri tekijöistä: lasten ja nuorten kanssa työskentely vaatii esimerkiksi kärsivällisyyttä ja loputonta pinnaa, kun mennään koko ajan parhaimmillaankin vain kaksi askelta eteen ja yksi taakse -järjestyksessä.
Lisäksi lasten- ja nuortenvalmennuksen haaste välillä ihan riesaksi asti ovat harrastajien vanhemmat, joille suomalainen urheilujärjestelmä on myöntänyt virheellisesti vanhemmuuden sijaan tietynlaisen kuluttajan aseman. Vanhemmuuden ja vanhemmuudesta luonnollisesti seuraavien tunneskaalojen moninaisuus urheilun piirissä sekä maksavana kuluttajana olemisen kokonaisyhtälö on suuri mahdollisuus, mutta se on myös väärin toteutuessaan iso uhkakuva – ja valmentamisen riesa.
Antti Muuriselle tahdon sanoa, että sinulla on nyt iso vastuu siitä, miten voimakkaasti paneudut uuteen tehtävääsi. Uusi pestisi ja onnistumisesi siinä voi avata aivan uusia upeita näköaloja koko suomalaiseen urheiluun. Toisaalta, jos yhtään laiskottelet, vaikutus voi olla käänteinen, jopa turmiollinen.
Vastaavasti on ollut ilo jääkiekkoilun puolella saada Teemu Selänne mukaan valmentamaan juniorimaajoukkuetason pelaajille maalintekoa. Selänteen kohdalla tulee kuitenkin olla tarkkana, onko kyse valmentamisesta vai pelkästään vinkkien antamisesta. Valmentamalla vaikuttaminen on periaatetasolla sitä, että toiminta on laajamittaista, säännöllistä ja se koskee isohkoja massoja päivittäin.
Ratkaisevaa on, miten jatkossa Muurisen ja Selänteen johdolla lapset ja nuoret Suomessa harjoittelevat päivittäin. Montako kymmentä tai sataa tai tuhatta poikaa ja tyttöä juuri tänään treenaa Selänteen opeilla maalitekoa? Mitä arjen rakenteellisia käytäntöjä Muurinen luo HJK:n junioreille?
Yhtä kaikki, on erittäin arvokasta, että Muurisen ja Selänteen tapaiset konkarit kantavat kortensa takaisin siihen urheilun kekoon, josta he ovat itse kerran saaneet ammentaa. Tässä kohtaa koko urheilujärjestelmämme on oltava hereillä olympiakomiteaa myöten. Nyt olemme jonkin sellaisen äärellä, josta on otettava koppi, ja on mahdollisesti kirjoitettava alkulause uudelle suomalaisen urheilun huoneentaululle.