Jälkipesu Suomen menestyksestä, tai menestymättömyydestä, Pariisin olympialaisissa on ollut käynnissä jo hyvän aikaa, kun eilen päättyneissä kesäkisoissa jäätiin ensimmäistä kertaa historiassa ilman mitalia. Pitkän linjan urheiluvaikuttajan Henrik Dettmannin mukaan menestysnäkymän palauttamiseksi on tehtävä valtava määrä työtä.
LUE MYÖS: "Skitsofreeninen tilanne" – Suomen olympiaromahduksesta kovia puheenvuoroja
LUE MYÖS: Menikö olympialaisten yleisurheilu penkin alle – Tommi Evilä: "Se on fakta"
Nollan mitalin kisat ovat olleet Suomen tapauksessa lähellä jo edellisissä kesäkisoissa, mutta tältä osin tuloksellinen pohjakosketus saatiin siis nyt, 116 vuotta Lontoossa käytyjen ensimmäisten sinivalkoisten kesäkisojen jälkeen.
Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori nosti saman asian esiin sunnuntaina omassa puheenvuorossaan, ja myös Dettmann kertoo olleensa hyvin kartalla siitä, mitä tuleman pitää.
– En usko, että kukaan, joka on riittävän syvältä seurannut, on millään tavalla yllättynyt, Dettmann sanoo Suomen joukkueen tuloksesta MTV Urheilulle.
Vapaavuoren rinnalla sunnuntaina Pariisissa esiintynyt Olympiakomitean alaisen huippu-urheiluyksikön johtaja Matti Heikkinen korosti tilanteen tarjoavan mahdollisuuden pysähtyä ja tarkastella kriittisesti sitä, mihin suomalaista huippu-urheilua on tulevina vuosina syytä viedä.
– Tällaisessa tilanteessa on helppo ajatella niin, että nykyinen johto on täysin vastuussa. En halua poistaa heiltä vastuuta, kyllä johdolla on aina jokin vastuu, mutta vierastan sellaista ajattelua, että hirveästi haetaan syyllisiä, kun pitäisi hakea ratkaisuja, Dettmann sanoo.
– Jos me yhden syyllisen haluamme tähän hakea, niin tässä on juuri se syyllinen, johon Vapaavuori viittasi omassa puheenvuorossaan, eli 20 vuotta aikaa taaksepäin.
Huippu-urheilun epäonnistunut muutos
Viime vuosina ja vuosikymmeninä tapahtunut romahdus on sikäli nurinkurinen, että Suomessa aloitettiin viitisentoista vuotta sitten työ suomalaisen urheiluelämän uudistamiseksi. Olympiakomitea asetti tehtävään kesällä 2010 huippu-urheilun muutostyöryhmän, jonka loppuraportti valmistui joulukuussa 2012.
– Valitettavasti se epäonnistui täysin sen takia, että huippu-urheilun muutosryhmä ei lähtenyt muuttamaan suomalaisen urheilun suuntaa, vaan se yritti korjata suomalaisen perinneurheilun suuntaa – malleilla, jotka tuotiin muista yhteiskunnista ja muista toimintamalleista, Dettmann sanoo.
– Mielestäni on todella tärkeää, että muistetaan, missä viitekehyksessä nyt puhutaan, ja nyt puhutaan siis suomalaisen perinneurheilun viitekehyksessä kesäolympialajeista. Jos katsoo niiden lajien kehittymistä vuosien varrella, niin tämä (tulos Pariisista) on aika luonnollinen seuraus siitä, että kilpailu kiristyy, ja siitä, mitä suomalaisessa yhteiskunnassa ylipäätään tapahtuu.
Huippu-urheilun muutostyöryhmän visiona oli, että Suomi olisi 2020-luvulla paras Pohjoismaa sekä tuloksilla että toimintamallin tehokkuudella mitattuna.
– Palloilun suhteenhan se tavoite on toteutunut. Siinä viitekehyksessä olemme johtava pohjoismainen urheilumaa. Kilpailemme salibandyssa ja jääkiekossa tasavertaisesti Ruotsin kanssa, miesten koripallossa olemme ylivoimainen ykkönen, ja naisissa Ruotsi on ehkä jonkinlainen kilpailija. Jalkapallossa ja käsipallossa olemme ehkä haastaja, mutta sielläkin olemme merkittävästi nostaneet omaa tasoamme, vuosikaudet miesten koripallomaajoukkuetta luotsannut Dettmann sanoo.
Yhä suurempi osa suomalaisista lapsista ja nuorista on viime vuosina ja vuosikymmeninä hakeutunut juuri palloilulajien pariin, perinnelajien kustannuksella.
– Tämä ehkä vähän myös kuvastaa sitä yhteiskunnallista kehitystä ja mahdollisuuksia urheilussa, että mihin kannattaa suunnata energiaa ja mihin on luontaista kysyntää. Koripallossa meidän viitekehyksemme ei ole Pohjoismaat vaan Baltian maat. Meidän haaveenamme on olla tuleva Liettua ja napata heidän paikkansa.
– Liettua on siksi niin hyvä esimerkki monille muillekin lajeille, että ei siellä ole kysymys mistään muusta kuin kulttuurista. Kulttuuri on se, mitä voidaan rakentaa. Kulttuuria rakentavat ihmiset, mutta se syntyy vain vuosien ja vuosien saatossa. Sehän on meillä jäänyt tässä kohtaa vähän rakentamatta.
Olympiakomitealla "mieletön kakku kannettavana"
Nykyhetkessä Dettmann nostaa yhdeksi suureksi ongelmaksi Olympiakomitean nykyisen roolin.
– Sille on annettu mieletön kakku kannettavaksi, kun sen pitää vastata koko suomalaisesta liikuntakentästä, liikuntakulttuurista ja huippu-urheilusta.
Olympiakomitean tehtävää kuvataan sen verkkosivuilla seuraavasti:
Olemme valtakunnallinen liikunta- ja urheilujärjestö eli rekisteröity yhdistys. Edistämme suomalaisten liikettä ja liikunnallista elämäntapaa, rakennamme edellytyksiä laadukkaalle ja uudistuvalle seura- ja järjestötoiminnalle ja tuotamme menestystä huippu-urheilussa.
Huippu-urheilu tulee tässä listauksessa syystä tai toisesta viimeisenä.
– Kun tällainen yhdistelmä tehtiin, ainoa viisas ratkaisu olisi ollut erottaa huippu-urheilu siitä toiminnosta, sillä huippu-urheilu on niin spesifistä toimintaa, että se ei tällaisen kansalaisjärjestön logiikalla tule koskaan menestymään. Siinä tarvitaan ihan erilainen dynamiikka ja logiikka.
Vapaavuori harmitteli Pariisissa, ettei nykyisissä puitteissa ole onnistuttu luomaan järjestelmää, joka pystyisi tuottamaan suomalaiseen huippu-urheiluun nykyistä enemmän mitalikandidaatteja.
Mutta tuotetaanko menestystä järjestelmätasolla vai yksilötasolla?
– Ei se ole järjestelmä. Se on yhdistelmä lahjakasta, innokasta urheilijaa, joka on se kaikkein tärkein, mutta sen lisäksi tarvitaan valmennusosaamista ja sen jälkeen olosuhteita, Dettmann sanoo.
– Mielestäni järjestelmän tehtävä on kehittää osaamista. Koulutus ja osaaminen on kaiken menestyksen perusta. Sehän oli toinen asia, mihin huippu-urheilun muutostyöryhmä ei hirveästi kiinnittänyt huomiota.
Nuoriin ja valmentajien osaamiseen panostaminen kuulostaa itsestäänselvältä tieltä eteenpäin, mutta silti niin ei tehdä?
– Se maksaa rahaa. Tässä tullaan siihen, että huippu-urheilua kyllä arvostetaan Suomessa, mutta sitä ei arvosteta puoluetoimistoissa, jotka sitten tekevät erilaisia hallitusohjelmia. Sitä ei arvosteta sen takia, että sellaisilla asioilla, jotka yhdistävät kansaa, ei voiteta vaaleja. Tämä on se surullinen juttu tässä ajassa.
– Olympiakomitean äärimmäisen tärkeä tehtävä on huolehtia lobbauksesta, ja mielestäni he ovat kehittyneet siinä. Tiedän, että siellä on töissä paljon osaavia ihmisiä, jotka tekevät intohimoisesti töitä sen eteen, että urheilu voisi Suomessa paremmin. Nyt ei saa syyllistää näitä ihmisiä, koska tiedän, että he ihan oikeasti tekevät.
– Perusongelma koko urheilukentässä on se, että tämä on kansalaistoimintaa, ja huippu-urheilu on spesifistä erikoisosaamista. Ja sitten kun sisään yrittää kävellä joku amatööri, jolla on hirveästi ajatuksia ja mielipiteitä, ja alkaa ohjata ammattilaisia, ei siitä voi tulla mitään. Siitä tulee lähinnä sille ammattilaiselle paha mieli ja ehkä hirvittävä myötähäpeä. Tämä on urheilustruktuurin ratkaiseva ongelma, ja ennen kuin tämä ongelma ratkaistaan, niin emme me kyllä ratkaise mitään puuttuvien olympiamitalienkaan ongelmaa.
Resurssit lajiliittojen käsiin
Yritetään kuitenkin.
Kun resurssit ovat rajalliset, jostain on syytä tinkiä. Dettmannin mukaan ensimmäinen askel kohti jonkinlaista kunnianpalautusta on erilaisten päällekkäisyyksien ja "pikkusälän" karsiminen.
– Esimerkiksi urheilijan apuraha on aivan aikansa elänyt. Se johtaa täydellisiin epäoikeudenmukaisuuksiin, ja siinähän on jopa osoitettu, että sitä nostavat sellaiset ihmiset, jotka eivät sitä tarvitse, ja sellaiset, jotka sitä tarvitsevat, eivät sitä saa.
– Siksi pitäisi huolehtia siitä, että kaikki resurssit, jotka liittyvät huippu-urheiluun, ohjataan lajiliitoille, jotka ovat vastuussa huippu-urheilusta. Ei kukaan muu voi vastata siitä. Lajiliitto on se, joka sen urheilun kussakin maassa niin sanotusti omistaa, ja jos omistat, olet myös vastuussa.
Lajiliittojen kohdalla Dettmann nostaa toistamiseen esiin valmennukseen ja valmentajien koulutukseen liittyvät satsaukset. Koko yhteiskunnan tasolta esiin nousee jo huomattavasti kunnianhimoisempi ajatus.
– Viime kädessä Suomesta ei tule koskaan mikään merkittävä urheilumaa ennen kuin Suomeen syntyy kouluihin oppiaine nimeltä liikuntakasvatus, joka on läsnä joka päivä, ja kun tullaan vähän vanhemmaksi, pitää olla valinnainen oppaine, joka on urheilukasvatus.
– Liikuntakasvatuksessa ihan vain liikutaan. Ihan mitä tahansa. Pidetään ihmiset liikkeellä, jotta ihmiset voivat paremmin ja oppivat paremmin. Sen täytyy alkaa jo varhaiskasvatuksesta, jolloin se tulee osaksi jokaisen ihmisen arkea. Silloin oppii ymmärtämään sen, että tämä on minulle hyväksi.
– Ja kun sitten syntyy hetki, jolloin nuori haluaa kokeilla oman potentiaalinsa, oli se missä tahansa, niin urheilu on yhtä merkittävä alue kuin vaikkapa taide tai insinöörityö – tai mikä tahansa tieteenala. Silloin meidän täytyy auttaa nuoria ihmisiä ja tarjota heille mahdollisuus keskittyä urheiluun. Ja tarjota heille riittävää osaamista, tukea arkeen.
Jos muutos tehtäisiin välittömästi, tuloksia alkaisi Dettmannin mukaan näkyä aikaisintaan vuonna 2032 Brisbanessa käytävissä kesäkisoissa.
– Sen takia kaikki puheet siitä, että nyt pitäisi tehdä jotain, jotta Los Angeleissa (2028) nähdään tuloksia... Emme me tule näkemään Los Angelesissa mitään merkittävää muutosta. Tämä laiva ui niin syvällä tällä hetkellä.
Projekteista prosesseihin
Julkisuudessa on viime päivinä kauhisteltu sitä, että Olympiakomitean selvitystyö Pariisin-tulokseen johtaneista virheistä ja epäonnistumisista alkaa vasta nyt. Toisaalta tämä myös kuvastaa hyvin suomalaiseen urheiluun sisäänrakentunutta toimintatapaa, josta Dettmannin mukaan pitäisi päästä pikaisesti eroon.
– Tässähän se ongelma on, että juostaan projektista toiseen. Se on ollut suomalaisen perinneurheilun voima, mutta se ei enää toimi. Nyt täytyy ymmärtää se, että pitää synnyttää pitkäaikaisia prosesseja, jotka perustuvat osaamiseen ja riittävään tekemiseen.
– Nyt meillä on sellainen ongelma, että meillä harjoitellaan ylipäätään liian vähän. Se ei ole sen kummempi juttu. Ja mehän luulemme harjoittelevamme, mutta kun meillä ei ole mitään tietoa siitä, mikä se kansainvälinen kilpailuympäristö on, koska tätä keskustelua johtavat amatöörit.
Dettmann oli kaksi vuotta sitten vahvoilla Heikkisen paikalle huippu-urheiluykikön johtoon. Hän oli tuolloin mukana aina hakuprosessin loppusuoralle asti, mutta jättäytyi sitten itse sivuun.
Jo tuolloin Dettmann suhtautui kriittisesti koko yksikön olemassaoloon ja pohti jopa julkisesti sen lopettamista. Huippu-urheiluyksikkö perustettiin 2012 huippu-urheilun muutostyöryhmän aloitteesta.
– Sellaisessa muodossaan kuin se on, olisin sen varmaan lopettanut, koska se kaikki osaaminen, jota huippu-urheilu tarvitsee, kannattaa jakaa pääosin lajiliittoihin. Ilman muuta me tarvitsemme jonkinlaisen yhteisön, jossa mietitään huippu-urheilun suuntauksia, trendejä ja ongelmia, mutta mielestäni se ei kuulu Olympiakomitealle.
– Tässä kohtaa kuitenkin korostaisin, että kun kaikki haukkuvat Olympiakomiteaa, niin minä en siihen riviin tule. Olympiakomitea on kehittynyt ihan mielettömästi sinä aikana, kun minä olen sitä saanut seurata.