Miljoonien arvoinen heittoistuin saattaa pelastaa hävittäjälentäjän hengen, mutta riskit ovat isot ja ratkaisut tehtävä sekunneissa.
Ilmavoimien Hornet-hävittäjä putosi viime viikolla maahan ja syttyi tuleen. Lentäjä pelastautui koneesta heittoistuimella.
Ilmavoimien eläköitynyt hävittäjälentäjä kuvailee hävittäjässä olevaa heittoistuinta maailman kalleimmaksi työtuoliksi.
– Tuollainen Martin-Bakerin heittoistuin, joka on esimerkiksi Hawkissa tai Hornetissa, maksaa kaksi miljoonaa euroa kappaleelta, mutta kun ostaa koneen, saa penkistä hyvän alennuksen, hän sanoo.
Entinen hävittäjälentäjä ei halua nimeään julki, koska on itsekin joutunut aikoinaan tekemään heittoistuinhypyn hävittäjästä.
Kun ohjaaja vetäisee heittoistuimen laukaisukahvasta, hän on ulkona koneesta noin sekunnissa. Kahvasta vetämisen jälkeen kaikki tapahtuu automaattisesti.
Remmit kiristävät ohjaajan hartioista, jaloista ja lantiolta tiukasti penkkiin kiinni. Samaan aikaan räjähdyspanokset räjäyttävät lentäjän yläpuolella olevan kuomun joko kokonaan irti tai rikkovat sen – konetyypistä riippuen.
Tämän jälkeen rakettimoottori tempaisee ohjaajan istuimineen kymmenien metrien korkeuteen jopa 18 G:n voimalla.
– Eli jos henkilö painaa lentovarusteiden kanssa 100 kiloa, hän painaa penkkiä vasten 1800 kiloa siinä kohtaa, lentäjä sanoo.
Istuimen automatiikka osaa myös ajoittaa laskuvarjon aukeamisen edulliseen hetkeen lentokoneen korkeuden ja nopeuden mukaan.
Esimerkiksi 10 kilometrin korkeudessa sen lisäksi, että pakkasta saattaa olla jopa 50 astetta, on ilma niin pienipaineista, että ihminen ei selviydy siellä pitkään.
Näin korkealta hypättäessä lentäjä on istuimessaan kiinni ja laskeutuu pienemmän, niin sanotun vakautusvarjon avulla nopeasti korkeuteen, jossa pystyy hengittämään.
Ohjaajalta saattaa lähteä taju siinä kohtaa, kun istuin lähtee liikkeelle.
– Ehkä noin puolelta ihmisistä lähtee taju, ja puolet säilyy tajuissaan. Itse pysyin silloin tajuissani, lentäjä kertoo.
Henkiinjäämisen todennäköisyys 50 prosenttia
Sitä, kuinka kovasta vauhdista heittoistuimella voi hypätä, ei ole tarkasti määritelty. Nopeusmittarin lähennellessä tuhatta kilometriä tunnissa vakavan loukkaantumisen riski on merkittävä.
– Jos nopeutta on yli tuhat kilometriä tunnissa, myös henkiinjäämisen todennäköisyys alkaa pienenemään.
– En osaa tilastollisesti sanoa, mutta arvio voisi olla, että jos on tuhat kilometriä tunnissa nopeutta, niin henkiinjäämisen todennäköisyys voisi olla jossain 50 prosentin paikkeilla.
Lentäjä kertoo tehneensä heittoistuinhyppynsä yli tuhannen kilometrin tuntivauhdissa, minkä seurauksena muun muassa hänen kätensä murtuivat.
– Jos nopeus on alle 700 kilometriä tunnissa, vauriot ovat yleensä huomattavasti pienempiä. Alle 600 kilometriä tunnissa on miellyttävä nopeus hypätä, hän sanoo.
Tilanteet, joissa heittoistuinta joudutaan yleensä käyttämään, ovat sellaisia, että kone on saattanut vaurioitua ohjauskyvyttömäksi eikä sen vauhtia pysty hidastamaan.
MTV:n haastattelemalla hävittäjälentäjällä ei ollut keinoja hidastaa ennen vaarallista heittoistuinlaukaisua.
– Omassa tapauksessani kone oli ohjauskyvytön ja se kiihtyi koko ajan.
Ohjaaja ei laukaise heittoistuinta kevyin perustein.
– Kyllä sitä aina miettii, kun kyseessä on veronmaksajien maksama kone, että voisiko tehdä jotain koneen pelastamiseksi. Tärkeintä on kuitenkin aina lentäjän – tai kaksipaikkaisessa koneessa molempien lentäjien – henki.
– Omassa tapauksessani, näin jälkikäteen ajatellen, olisi ollut järkevää hypätä pari sekuntia aikaisemmin. Vauriot olisivat ehkä olleet pienemmät. Koneella ei ollut toivoa.
"Kuin pesukoneessa pyörisi"
Lentäjä kuvailee kahvan vetämisen jälkeisiä sekunteja "kuin pesukoneessa pyörimiseksi" ja sanoo olleensa helpottunut siinä kohtaa, kun laskuvarjo aukesi ja hän jäi henkiin.
– Tietysti paikat sattuivat aika paljon. En normaalisti kiroile, mutta silloin pääsi kirosana suusta ja sylkäisin verta.
– Koulutus on kuitenkin johtanut siihen, että aika nopeasti seuraava huoli oli, mihin tullaan laskuvarjolla alas ja mitä sitten tehdään.
Heittoistuimessa on myös pelastuspakkaus, joka irrotetaan takapuolen alta ennen maahan laskeutumista. Pakkaus sisältää pelastumisen kannalta tarpeellisia välineitä.
– Siellä voi olla saha, kalaverkko tai ongenkoukkuja. Ruokaa ja vettä ei yleensä ole, koska ihminen pärjää kolme päivää ilman juomaa ja ruokaa, lentäjä kertoo.
Koska heittoistuinvalmistaja Martin-Baker on englantilainen, lentäjän mukaan on ollut pieni vitsi, että mukana olisi myös kaksi teepussia.
– Ehkä kun on pelastautunut ja odottaa ihmisten tulemista, voi pitää tyylikkäästi pienen teehetken metsässä.
Lentäjä ei halua kertoa tarkemmin, onko istuimessa jonkinlainen paikannin, jonka avulla tämä löydettäisiin nopeasti.
– Ratkaisuja on erilaisia. Normaalioloissa ohjaaja halutaan löytää mahdollisimman nopeasti. Poikkeusoloissa, jos hypätään vihollisen puolelle, ei välttämättä haluta, että ohjaaja löydetään nopeasti vihollisen toimesta.
Pääsy kravattiklubiin
Martin-Bakerin heittoistuimella hypänneet lentäjät voivat halutessaan liittyä valmistajan ylläpitämään kravattiklubiin.
Ensimmäinen jäsen oli Britannian kuninkaallisten ilmavoimien lentäjä, joka hyppäsi Martin-Bakerin heittoistuimella tammikuussa 1957 Rhodesiassa eli nykyisessä Zimbabwessa.
Jäseniä klubissa kerrotaan olevan jo yli 6000. Jokainen jäsen saa todistuksen hypystään, jäsenkortin, kravatin, pinssin tai rintaneulan.
Esineissä on punainen kolmio, joka on kansainvälisesti tunnustettu heittoistuimen vaaramerkki. Keskeinen elementti on kuitenkin kravatti, jonka sanotaan symboloivan jäsenten yhteistä sidettä.
Myös haastattelemani lentäjä kertoo liittyneensä klubiin.
– Kravatti on kyllä sen verran ruma englantilainen, ettei ole kertaakaan ollut kaulassa.