Suomalainen avioliitto kestää arjen – avioerohakemus jätetään loman tai juhlapyhien jälkeen

Suomalaisten avioerohakemusten määrä kasvaa vuodesta toiseen samoina kuukausina, selviää tuoreesta tutkimuksesta.

Sen mukaan suomalaiset haluavat erota eniten elo- ja tammikuussa eli kesä- ja joululomakausien jälkeen. Avioerohakemuksia on jätetty paljon myös kesä- ja talvipäivänseisausten jälkeen. Tutkimuksesta kertoi Yhteiskuntapolitiikka-lehti.

– Oli yllättävää, että vuodenaikaisriippuvuus toistui niin samanlaisena vuodesta toiseen, kertoo STT:lle filosofian tohtori Jari Holopainen, yksi tutkimuksen tekijöistä.

Valon määrä vaikuttaa

Lomakaudet voivat Holopaisen mukaan kärjistää pariskuntien tilannetta.

– Lomalla ollaan enemmän yhdessä, ja arki muuttuu toisenlaiseksi kuin töissä ollessa. Odotukset ja epäsuotuiset kokemukset voivat lisätä erovalmiutta lomakausien jälkeen.

Tutkijat selittävät hakemusten kuukausivaihtelua myös biologisilla tekijöillä: heidän mukaansa avioerojen vireillepanojen huiput saattavat selittyä vuodenaikojen vaihtelun tuomilla fysiologisilla tekijöillä, kuten mielihyvän säätelyyn osallistuvan serotoniinin vähenemisellä.

– Tiedetään, että fysiologiset muutokset voivat osaltaan selittää mielialan muutoksia, jotka joillakin voivat aiheuttaa parisuhteeseen ylimääräistä taakkaa, Holopainen kertoo.

Esimerkiksi hermosolujen viestinsiirrossa on käytössä serotoniinia vähiten syksyllä ja talvella. Tutkijoiden mukaan myös valon määrällä ja ulkoilman lämpötilanvaihteluilla voi olla vaikutuksensa ihmisen elämäntilanteen muotoutumiseen. Runsas alkoholinkäyttö ja unen puute voi aiheuttaa mielialan laskua, joka taas voi näkyä entistä suurempana alkoholinkäyttönä ja tätä kautta riitoina ja väkivaltana.

Erohakemuksien suuri määrä tammi- ja elokuussa kertonee tutkijoiden mukaan siitäkin, että asiantuntija-apua on helpompi saada loma-aikojen ulkopuolella.

Avuksi perheterapiaan

Aiemmin muun muassa Yhdysvalloissa on huomattu, että avioerohakemusten määrä on kasvanut juuri lomien jälkeen. Suomessa hakemusten kuukausivaihtelua tutkittiin nyt tiettävästi ensimmäistä kertaa. Tutkimuksessa tarkasteltiin vuosina 1994-2015 käräjäoikeuksiin jätettyjä avioerohakemuksia. Niitä laitettiin tänä ajanjaksona vireille reilut 18 000 vuodessa.

Tutkimuksen tuloksista voisi tutkijoiden mukaan olla hyötyä muun muassa perheterapiassa, kun erovalmiutta ennakoidaan.

– Voitaisiin pohtia, kärjistyvätkö parisuhteen ongelmat tiettyinä ajankohtina vuodenkierrossa toistuvasti. Syntyisi ymmärrystä siitä, mitkä tekijät saattavat lisätä taakkaa parisuhteelle ja kasvattaa erovalmiutta juuri tiettyinä aikoina. 

Lue myös:

    Uusimmat