Sukulaisnaisen kurkun auki leikannut elinkautisvanki pääsee vapaaksi – tekohetkellä asunnossa olivat naisen pienet lapset

Elinkautisvangit uusivat rikoksia vähemmän kuin muut 1:58
Elinkautisvangit uusivat rikoksia vähemmän kuin muut

Helsingin hovioikeus on päättänyt päästää ehdonalaiseen vapauteen miehen, joka murhasi sukulaisnaisensa marraskuussa 2004.

Mies leikkasi nuoremman naissukulaisensa kurkun auki yksityisasunnossa Helsingissä. Tekohetkellä asunnossa olivat naisen kymmenen kuukauden ja kahden vuoden ikäiset lapset.

Hovioikeus tuomitsi joulukuussa 2005 tuolloin 52-vuotiaan miehen elinkautiseen vankeuteen murhasta.

Oikeuden mukaan naisella ja miehellä oli ollut riitaa rahasta. Murhan jälkeen mies varasti asunnosta noin 12 000 euroa, jotka perhe oli lainannut ulkomaanmatkaa varten. Perheen isä ei ollut tekohetkellä kotona, joten lapset olivat asunnossa itsekseen useita tunteja. Murhan lisäksi mies sai tuomion törkeästä varkaudesta ja heitteillepanosta.

Rikosseuraamuslaitos puolsi miehen vapauttamista. Vapauttamista vastaan puhui miehen elinkautiseen vankeuteen johtaneen teon luonne.

Hovioikeuden julkisen selosteen mukaan vapauttamista puolsivat miehen rangaistusajan suunnitelmien onnistuminen ja hyvin sujunut aika avolaitoksessa, mitkä seikat hovioikeuden arvion mukaan edistävät hänen mahdollisuuksiaan suoriutua siviilielämän vaatimuksista. Vapauttamista puolsi myös se, että hakijalla on perhe ja koti, minne palata siviilielämässä.

Miehen vapauttamispäivä on 2. syyskuuta.

Lue myös:

    Uusimmat