Mies kutsui tutun luokseen ja kuristi sähköjohdolla – elinkautiseen murhasta tuomittu vapautuu

Henkirikosten määrä vähentynyt vuosikymmenessä 1:19

Helsingin hovioikeus on päättänyt vapauttaa murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen tuomitun miehen. Mies kuristi toisen, entuudestaan tuntemansa miehen sähköjohdolla Haminassa vuonna 2006.

Tekijä oli kutsunut uhrin luokseen ja surmannut tämän asunnossaan uhrin entiseen parisuhteeseen liittyvän riidan päätteeksi.

Rikos tuli ilmi keväällä, kun uhri löydettiin Haminan keskustan alueelta rakennuksen sisäpihalle kätkettynä.

Tekijä tuomittiin murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen vuonna 2007. Hovioikeuden päätöksen myötä hän astelee ehdonalaiseen vapauteen ensi vuoden elokuussa, noin 13 vankilassa vietetyn vuoden jälkeen.

Rikosseuraamuslaitos ei puoltanut

Hovioikeus katsoi, että vapauttamista puolsivat muun muassa hyvin sujunut aika avovankilassa sekä menestys siviilityössä. Hovioikeus katsoi miehen eduksi myös sen, että hänellä on ”vakaat siviilielämän olosuhteet”.

Vapauttamista vastaan puhuivat itse vankeuteen johtanut teko sekä jotkin vankeusaikaiseen käytökseen liittyvät seikat.

– Niille ei kuitenkaan ajan kulumisen ja hakijan ryhdistäytymisen vuoksi voitu antaa ratkaisevaa painoarvoa vapauttamisharkinnassa, hovioikeus linjasi ratkaisussaan.

Rikosseuraamuslaitos ei puoltanut vapauttamista.

Lue myös:

    Uusimmat