Suistunut vaunu ruuhkautti päärataa

Helsingin pääradan liikenne jumittui junaturman vuoksi tänään pahimpaan ruuhka-aikaan. Tulppa syntyi, kun tavaravaunu suistui kiskoilta noin klo 16 Järvenpään pohjoispuolella Saunakalliossa.

VR työskenteli kiivaasti saadakseen ensiksi yhden raiteen käyttöön, ja näin tapahtuikin noin klo 17. Molemmat raiteet saatiin käyttöön klo 17.55. Myöhästymisiä aiheutui pahimmillaan noin kaksi tuntia.

Kiskoilta suistunut vaunu vaurioitti vaihteiden turvalaitteita, ja niitä täytyi korjata. Vikaa syntyi turvalaitteiden kaapelointiin, joiden kautta kulki yhteys VR:n kauko-ohjauskeskukseen.

Kaapelivaurio aiheutti sen, että opastimet menivät punaiseksi, ja hitaasti kulkevaa liikennettä oli ohjattava käskytyksin. Kaapelit oli määrä saada kuntoon vielä illan aikana.
-Onnettomuus tapahtui hiljaisessa vauhdissa vaihtotyössä, kerrottiin VR:n pääkonttorin liikenteenohjauksesta. Kukaan ei loukkaantunut turmassa.

Onnettomuustutkintakeskus selvittää turman syytä. VR piti yhteyksiä myös autolauttoihin Helsingin satamassa, ja laivayhtiöt odottivat mattimyöhäisiä rautatiematkustajia.

Yhdeksän vaunun letka meni menojaan

-Onnettomuus tapahtui pääradan kahden raiteen vieressä kulkevalla teollisuusraiteella, kertoo VR:n viestintäjohtaja Martti Mäkinen.

Yhdeksän tavaravaunun letka lähti jostain syystä alamäkeen ja törmäsi teollisuusraiteen päätepuskimeen sellaisella voimalla, että kaksi vaunuista meni puskimen läpi penkkaan.

Ensimmäinen vaunu putosi kiskoilta ja kääntyi linkkuun niin, että vaunun toinen pää oli hyvin lähellä toista pääraidetta. Tämän vuoksi pääraidetta kulkevalla junalla ei mahtunut kulkemaan onnettomuuspaikan ohitse.

Samassa hässäkässä menivät sekaisin myös opastinlaitteiden kaapeloinnit, mikä aiheutti puolestaan sen, että pääradan toisenkin raiteen liikenne jumittui.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat