Mainos

Stylisti Maryam Razavin vinkit kevätmuotiin: ”Tyyliä pitää viedä aina eteenpäin”

Tunnelmaa luovat vaatteet ovat olennainen osa MTV3-kanavalla keskiviikkoisin nähtävää Vappu ja Marja Liveä. Vappu Pimiän ja Marja Hintikan stylisti Maryam Razavi kertoo pyrkivänsä naisten tyylissä aina uudenlaisiin kokonaisuuksiin. Hän antaa tässä jutussa muutaman täsmävinkin kevään muodista kiinnostuneille.

Tähtijuontajapari Vappu Pimiän ja Marja Hintikan yllä nähdään televisiossa toinen toistaan upeampia asuja. Kokonaisuuksien takana on stylisti Maryam Razavi, joka kannustaa kaikkia rohkeaan pukeutumiseen.

– Tyyli muuttuu ja muokkautuu koko ajan kuten ihmisetkin, ja onkin tärkeää uskaltaa pukeutua juuri senhetkisen ”itsen” ja fiiliksen mukaan.

Vapun ja Marjan asujen valinnan hän aloittaa juttelemalla toiveista avoimesti juontajien kanssa sekä tutkimalla heidän aiempaa tyyliänsä.

– Tapanani on tehdä tutkimustyötä asiakkaan edellisistä tyyleistä, sillä en halua tarjota mitään, mitä on jo nähty. Tyyliä pitää viedä aina eteenpäin, ei taaksepäin, Razavi kertoo.

– Saatan kysyä hassujakin kysymyksiä, mutta ne selkeyttävät, mihin suuntaan tyyliä ollaan viemässä. Tärkeintä on olla samalla sivulla, siten homma etenee jouhevasti. Olen kovin kiitollinen ja onnellinen, että he luottavat makuuni, Razavi sanoo.

Vappu Pimiä ja Marja Hintikka saavat asukokonaisuudet nähtäväkseen aina viikkoa ennen suoraa livelähetystä.

– Ohjelmassa heille stailataan joka viikko tietyn brändin mallisto. Olen intuitiivinen ja näen suoraan, jos jokin vaate on enemmän Vappua tai Marjaa. Tähän mennessä aavistukseni on mennyt nappiin, sillä he ovat ihastuneet melko lailla suoralta kädeltä suunnittelemiini vaihtoehtoihin.

Kevään ja kesän 2019 muoti leikittelee tyyleillä

Maryam Razavi suhtautuu pukeutumiseen luovan leikkisästi. Pukeutumisella voi hänen mukaansa vaikuttaa helposti myös tunnelmaan.

– Pukeutuminen on minulle tarinan kertomista. Se on leikkikenttä, jossa kaikki on mahdollista. Pukeutumisella voi vaikuttaa fiilikseen paljonkin. Tietyt vaatekappaleet saavat olon tuntumaan vahvalta ja voimakkaalta, jotkut vaatteet puolestaan tekevät olon naiselliseksi tai maskuliiniseksi ja niin edelleen. Kyse on siitä, mitä fiilistä haetaan ja mihin tilaisuuteen ollaan pukeutumassa.

– Parasta on, kun asiakkaalla on hyvä, itsevarma ja upea olo stailatussa outfitissa.

Muotia työkseen seuraava Razavi kertoo kevään ja kesän muodin olevan voimakkaiden värien ja rohkeiden kuosien ilottelua.

– Tämän kevään ja kesän muodissa näkyy paljon pitkiä mekkoja ja paksupohjaisia lenkkareita. Kaiken kaikkiaan kannattaa hankkia monenlaisia värejä ja sekoitella niitä ennakkoluulottomasti keskenään asukokonaisuuksissa.

Vaatekaappia ei tarvitse uudistaa joka sesongin alussa, vaan jo olemassa oleviin vaatteisiin voi tuoda väriä kunkin vuodenajan- ja meneillään olevan trendin mukaan.

– Jotkut vaatteet jäävät vaatekaappiin tyylin peruskiviksi vuosiksi, ja niiden ympärille on hyvä poimia uusia elementtejä.

Pukeutuminen kertoo myös arvoista

Stylisti kertoo ilmaisevansa pukeutumisella myös arvomaailmaansa.

– Suosin luonnonmateriaaleja sekä kestävää kehitystä. Omassa pukeutumisessani nostan mielelläni kotimaisia brändejä ja nuorien suunnittelijoiden luomia vaatteita.

– Oma tyylini on aika klassinen, mutta tykkään hullutella erikoisemmilla yksityiskohdilla. Kevättyylini taitaa tänä vuonna rakentua klassikkovaatekappaleista yhdistettyinä neonvärisiin yksityiskohtiin.

Razavi kertoo etsivänsä parhaillaan itselleen sopivaa asukokonaisuutta ensi kesäksi.

– Etsin koko ajan täydellistä uima-asua, statement-korviksia sekä isoa aurinkohattua.

Lue myös:

    Uusimmat