Suomen Tietotoimiston hallitus on päättänyt jatkaa STT:n toimintaa uutis- ja kuvatoimistona.
STT aloittaa taloutensa vakauttamiseksi muutosneuvottelut, joista voi alustavan arvion mukaan seurata 25 henkilötyövuoden vähennykset. Niistä valtaosa kohdistuisi toimitukseen.
Muutosneuvottelujen piirissä on yhteensä 88 ihmistä. Osa STT:n toiminnoista on rajattu neuvotteluiden ulkopuolelle.
Syyskuussa STT:n pääomistajan Sanoma Media Finlandin (SMF) uutismediat Ilta-Sanomat, Helsingin Sanomat, Aamulehti ja Satakunnan Kansa Länsi-Suomi ilmoittivat vähentävänsä merkittävästi tai luopuvansa STT:n uutistoimisto- ja kuvapalveluiden käytöstä. SMF on ollut STT:n suurin asiakas.
STT:n hallitus ja johto ovat syksyn aikana työskennelleet kansallisen uutistoimiston pelastamiseksi.
– Olemme tulevan toiminnan suunnittelussa varmistaneet, että STT tarjoaa edelleen luotettavaa uutis- ja kuvapalvelua kaikista merkittävimmistä ja kiinnostavimmista aiheista ympäri vuorokauden, toimitusjohtaja Kimmo Laaksonen sanoo tiedotteessa.
Juttua on päivitetty lisätiedoilla kello 15.11.
