Stora Enso suunnittelee sulkevansa paperikoneen Oulussa – "Kerrostalokolmiosta on vielä vajaat 50 000 euroa maksamatta"

Stora Enso tiedotti viime viikon maanantaina aloittavansa Oulun tehtaallaan yt-neuvottelut, jotka voivat johtaa jopa 400 työpaikan menetykseen. Yksi yt-neuvottelujen alaisista asioista on aie paperikoneen muuttamisesta kfartlainer-kartonkikoneeksi.

Jani Lopakka pääsi ammattikoulusta valmistuttuaan suoraan Oulun paperitehtaalle ensin harjoittelijaksi ja myöhemmin vakinaiseen työsuhteeseen. Tehtaalla on vierähtänyt 18 vuotta.

– Ehkä pääsin töihin, kun olin kesätöissä niin ahkera. Moni muu pääsi suhteilla, Muhokselta kotoisin oleva Lopakka pohtii. Tehdas on ollut hänelle mieluisa työpaikka.

– Askelkuviot ovat tulleet tehtaalla tutuksi, se miten suuri kahdeksan metrin levyinen paperirulla leikataan pienemmiksi asiakkaan toiveiden mukaisesti. Paljon paperia on laivattu paljon muun muassa Englantiin, sillä satama on ihan vieressä, Lopakka kertoo.

Hyväpalkkainen työ katoamassa

Lopakka pohtii, että yhtä hyväpalkkaista työtä on Oulusta vaikea löytää, jos 18 vuoden ura paperikoneella päättyy.

Samalla paperikone kuudella ja arkittamossa työskentelee yhteensä noin 200 työntekijää, joista suurin osa iältään 50 vuoden molemmin puoli.

– Paperityöntekijöiden vuosiansio on noin 55 000 euroa. Ansiotasoa nostavat erilaiset lisät, koska työ on katkeamatonta kolmivuorotyötä, kertoo Paperiliiton työehtosihteeri Markku Lihavainen.

Tyypillinen työrytmi alalla on Lihavaisen mukaan: neljä aamuvuoroa, neljä iltaa, neljä yötä ja sen päälle kuusi vapaapäivää.

Stora Enson Oulun Nuottasaaren tehtaan ensimmäinen paperikone käynnistyi vuonna 1991 ja toinen vuonna 1997.

"En ole niin rahakeskeinen"

Oulussa uskotaan tehtaan tulevaisuuteen, sillä kaupunki on panostanut muun muassa sataman laajentamiseen ja syventämiseen.

Kartonkiin siirtymistä pidetään oikeana ratkaisuna, mutta silti 400 työntekijät massapotkut ovat kipeä asian Oululle.

– Paperiteollisuudessa työskentelevien työntekijöiden vuoden 2017 tehdyn työajan tuntiansio oli 22,46 euroa tunti, kertoo Metsäteollisuus ry:n työmarkkinapäällikkö Kimmo Kurki.

– Meille maksetaan muun muassa sauna- eli lauantailisää, jonka suuruutta en muista. Toisaalta en ole enää niin rahakeskeinen ihminen. Minulle riittäisi, että saisin vain jostakin työtä. Olen kuitenkin niin työorientoitunut, Lopakka sanoo.

– Kerrostalokolmiosta on vielä vajaat 50 000 euroa asuntolainaa maksamatta, Lopakka lisää.

Teknologian pää nousi

Uuden työn löytäminen prosessityöntekijälle voi olla visaisempi tehtävä kuin Nokian insinöörille.

Nokian irtisanomisaallossa vuonna 2012 Oulusta loppui työt 3750 Nokian tai sen alihankkijan työntekijältä. Tänään teknologia-ala työllistää Oulussa jo enemmän kuin Nokian parhaina päivinä. Moni perusti oman startup-yrityksen.

Kovin pula Oulussa on koodareista.

– Kartoitamme paperityöntekijöiden muuntokoulutushalukkuutta sen jälkeen, kun yt-neuvottelut saadaan päätökseen. Toisaalta Oulun tilannetta vaikeuttaa se, että hiljattain Nokia ilmoitti 70 työntekijän vähennyksistä, kertoo Business Oulun johtaja Juha Ala-Mursula.

Lisäksi myös Fazer Leipomot ilmoitti maaliskuun 11. päivä sulkevansa Oulun leipomon. Kun leipomo suljetaan syyskuussa, sen kaikkien 83 työntekijän työsuhde päättyy.

Jutun otsikkoa korjattu kello 12.36. Kauppalehti korjaa jutun loppua. Poistettu Juha Ala-Mursulan sitaatista virheellinen viittaus Vaasan Leipomoon ja 180 työpaikan menetyksen. todellisuudessa Fazer Leipomot ilmoitti maaliskuun 11. päivä sulkevansa leipomonsa Oulussa. Sulkemisen seurauksen 83 työntekijän työsuhde päättyy.

Lue myös:

    Uusimmat