Surun päivä paperityöläisille – UPM-johtajan mukaan Kaipolan tehdas oli "kustannuskilpailukyvyttömin", työntekijöille sulkemispäätös oli pommi: "Muutama saunakalja ja lauteilla mietin, mitä tehdä"

Lopettamisuutinen iski kovaa Jämsän paperitehtaan työntekijöihin:"Työthän tässä loppuvat vain, elämä jatkuu vielä" 3:13
UPM kertoi Kaipolan paperitehtaan sulkemisaikeista – katso tiedotustilaisuus

UPM:n Jämsän Kaipolan paperitehtaan sulkeminen otettiin vastaan surullisissa tunnelmissa.

Useat työntekijät olivat uumoilleet, että jokin koneista saatetaan sulkea, mutta koko tehtaan lakkauttaminen tuli yllätyksenä.

– Olihan se aika pommi, että pistetään kaikki pimeäksi. Ketään ei hymyilyttänyt, kommentoi tehtaan ulkopuolelta tavoitettu Vesa Saarinen.

Saarinen on työskennellyt tehtaassa vuodesta 2002 saakka. Hän kertoo, että nyt ei auta kuin hengitellä ja nauttia kesäpäivästä vielä, kun niitä on jäljellä.

– Hyvä toimeentulo se on ollut monta vuotta. Nyt on korkea aika ruveta säästämään ja ihmettelemään, että miten pärjää tästä eteenpäin.

Jarkko Immonen puolestaan aikoi suunnata lähikauppaan saunaoluen ostoon. Hän ehti työskennellä Kaipolassa vain muutamia vuosia, eikä tunneside ole niin voimakas kuin pidempään työskennelleillä kollegoilla.

– Se veti hiljaiseksi kaikki ja toisia askarruttaa enemmän ja toisia vähemmän. Kaipa sitä tarvitsee alkaa katselemaan muita töitä. Muutama saunakalja ja lauteilla mietin, mitä pitäisi tehdä. Näiltä kyliltä ei varmasti ainakaan heti löydy töitä kaikille.

Martti Kovalaisen työura oli jo lähes eläkkeellesiirtymistä vaille valmis, kun suru-uutinen ilmoitettiin. Takanaan hänellä on 32 vuotta työtä tehtaassa.

– Valitettavaa koko Jämsälle ja tehtaalle. Tunnelma oli aika hämmentynyt, että koko tehdas laitetaan kiinni. Uutinen oli järkyttävä monelle, mutta itselle ei niin paha, kun työvuosia on jäljellä enää niin vähän.

”Kustannuskilpailukyvyttömin tehdas”

UPM:n sanomalehti- ja vähittäiskauppapaperitoimintoja johtavan Anu Aholan mukaan Kaipolan tehdas päätettiin sulkea, koska se oli kustannuskilpailukyvyttömin.

– Ensimmäinen asia on, että kapasiteettia täytyy sopeuttaa kysyntään ja sen jälkeen mietitään, mikä on kustannuskilpailukyvyttömin tehdas.

Ahola kertoo, ettei syynä ole Kaipolan tehtaan sisäisistä asioista johtuva päätös. Vaan ulkoiset kustannuspaineet.

– Tämä on tehokas tehdas ja siellä on osaavat ihmiset. Lähinnä ulkoiset kustannuspaineet ratkaisivat.

Aholan mukaan kyseiset paineet tarkoittavat logistiikkakustannuksia, veroja ja maksuja, jotka ovat hänen mukaansa "alkaneet käydä sietämättömiksi."

Lisäksi erääksi syyksi johtaja mainitsee alalla työskentelevien ihmisten palkat. Myös puun ja keräyspaperin kustannukset ovat nousseet.

– Ala ei ole kilpailukykyinen pääkilpailijoihin Saksaan ja Ruotsiin nähden.

Paha kierre kiihtyy

Anu Ahola kuvaa päätöstä musertavaksi uutiseksi ja päivää murheen päiväksi. Johtajan mukaan tehtaan sulkemisella on valtava vaikutus ympäröivään alueeseen.

– Kaipolan liikevaihto on noin 400 miljoonaa euroa ja yli 300 miljoonaa siitä jää tälle seudulle ja se lähtee nyt.

Tehtaanjohtaja Antti Hermonen puolestaan muistutti MTV Uutisille, että paperin kysynnän lasku on kiihtynyt entisestään koronaviruksen myötä.

– Viime vuonna totutun viiden prosentin laskun sijaan oltiin lähempänä jo 10 prosenttia ja omalla laillaan kierre on kiihtyvä tänä vuonna.

Lue myös:

    Uusimmat