Stephen King kritisoi Donald Trumpin kannattajia – jakoi kauhistuttavan kuvauksensa tulevaisuudesta

Kauhukirjailija Stephen King kertoi Twitterissä hieman erilaisen kauhutarinan tulevaisuudesta.

Kauhukirjoistaan tunnettu Stephen King on kritisoinut useasti Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpia ja tämän poliittisia edesottamuksia, kuten myös Trumpin kannattjia.

Nyt King kirjoitti Twitter-tililleen oman dystopiansa siitä, millaisia peliliikkeitä Trumpin kannattajilla on hänen näkemyksensä mukaan edessään.

– Ensin lietsotte vihaa ja muukalaispelkoa. Sitten keräätte heidät kokoon ja laitatte leireille. Seuraavaksi alatte tehdä ratsioita saadaksenne heidät, jotka on ajettu piileskelemään. Käsinauhat tulevat seuraavaksi, vai mitä? King kirjoittaa twiitissään.

Aiemmin tänä vuonna King kommentoi myös Trumpin vaalikampanjassa mukana toimineen Roger Stonen pidätystä tiukoin sanakääntein:

– Kauanko kestää, että Trumpin kannattajat tajuavat, ettet voi ympäröidä itseäsi likaisilla ihmisillä, ellet itsekin ole likainen?

King on yksi kriitikoista, jotka presidentti on täysin estänyt Twitter-käyttäjällään. Hiljattain vetoomustuomioistuin kuitenkin päätti, että kritisoivien käyttäjien estäminen rikkoo perustuslain ensimmäistä lisäystä. Ensimmäinen lisäys kieltää kongressia perustamasta sellaista lakia, joka muun muassa rajoittaa sananvapautta.

Trump ei voi estää muita Twitter-käyttäjiä, koska hänen tilinsä määritellään poliittiseksi alustaksi, jolla jokaisen tulee voida esittää mielipiteensä.

Lue myös:

    Uusimmat