Sportin kotitaika murtui HPK:n käsittelyssä, JYPiltä jälleen hieno päätöserän nousu – näin SM-liigassa pelattiin keskiviikkona

1:20
Markus Nenonen nousi HPK:n sankariksi alivoimalla.

Sport koki SM-liigakauden ensimmäisen kotitappionsa, kun se hävisi HPK:lle 2-4-lukemin.

Uuden päävalmentaja Jarno Pikkaraisen alaisuudessa vahvasti esiintynyt HPK karkasi ottelussa kahden maalin karkumatkalle Arttu Pellin ja Joel Janatuisen osumilla.

Sport näytti jo tovin pitävän tiukasti kiinni kotitaiastaan, kun se rynnisti päätöserässä tasoihin Henrik Erikssonin ja Lassi Vanhatalon johdatuksella.

Kaikki putket katkeavat kuitenkin joskus. HPK:n Markus Nenonen hiljensi vaasalaisyleisön päätöserän loppuminuuteilla, kun hän iski kiekon alivoimalla verkkoon. Artturi Toivola niittasi loppulukemat 4-2 tyhjään maaliin.

Tappio oli Sportille ensimmäinen kotikaukalossa. Sport ehti voittaa kauden kuusi ensimmäistä kotiotteluaan ennen avaustappiota.

JYPiltä jälleen hieno nousu

JYP nousi jälleen takaa-ajoasemasta voittoon, kun se päihitti Jukurit 2-3-lukemin.

JYP oli ottelun päätöserään lähdettäessä kahden maalin takamatkalla, mutta vierailijat aloittivat erän terävästi.

Kolmas erä ei ollut ehtinyt vanhentua edes kahta minuuttia, kun JYPin ruotsalaishyökkääjä Adam Brodecki iski vierasjoukkueen illan avausmaalin.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Samuel Valkeajärvi toi JYPin tasoihin napakalla kudilla. Seuraavaa maalia saatiin odottaa vain 56 sekuntia, kun Patrik Siikanen onnistui iskemään kiekon Jukurit-vahti Waltteri Ignatjewin selän taakse.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

1:06
Patrik Siikanen iski 3-2-voittomaalin Jukureiden verkkoon.

JYP on osoittanut viime otteluissa huimaa kirivaihdettaan. Lauantaina JYP iski reilussa minuutissa kolme päätöshetken osumaa venyttäen KalPaa vastaan pelatun ottelun jatkoajalle ja lopulta voittoon.

Keskiviikon ottelukierroksen lopputulokset:

Jukurit-JYP 2-3
KooKoo-KalPa 2-1 ja.
Pelicans-Ilves 2-1
Sport-HPK 2-4

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja