TPS:n kehnot otteet saivat jatkoa – JYP nousi pois jumbosijalta
Vaasan Sport haki yllättävän 3-1-voiton TPS:stä lauantain SM-liigakierrokselta.
Sport sai otteluun unelma-alun, kun Olavi Vauhkonen vei isäntäjoukkueen johtoon vain reilun minuutin pelin jälkeen upean hyökkäyksen päätteeksi.
TPS pääsi rinnalle toisessa erässä Eetu Liukkaan maalilla, mutta seuraavassa vaihdossa verkko heilui jo toisessa päässä. Sportin Sebastian Stålberg vei isännät jälleen johtoon vain 18 sekuntia myöhemmin.
Lopullinen ratkaisu nähtiin päätöserässä, kun Aaro Vidgren iski kiekon TPS:n rysään.
TPS:n peliesitykset ovat olleet viime aikoina todella kehnoja. TPS on voittanut 12 edellisestä ottelustaan vain kaksi.
JYP nousi pois jumbosijalta
KalPa palasi kaukaloon yli kahden viikon tauon jälkeen, eikä paluuottelusta tullut kuopiolaisille helppoa. JYP nimittäin haki täyden pistepotin 4-2-lukemin.
Ottelu tarjosi vauhtia ja vaarallisia tilanteita heti alusta lähtien. Vierasjoukkue JYP johti ottelua reilun neljän minuutin jälkeen jo 2-0, mutta erätaukoon mennessä KalPa oli avannut jo maalihanansa.
Jaakko Rissanen toi KalPan toisessa erässä tasoihin, mutta KalPan alku päätöserään oli karmiva. Antti Kalapudas vei JYPin jälleen johtoon, kun erä oli vanhentunut vain 17 sekuntia.
Valtteri Kakkonen sivalsi ottelun viimeisen täysosuman tyhjiin.
Voiton myötä JYP nousi jumbosijalta 14:nneksi ohi Porin Ässien.
Lauantain kierroksen lopputulokset:
KalPa-JYP 2-4
SaiPa-KooKoo 4-3
Sport-TPS 3-1
Jukurit-Pelicans (kesken)
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
19:10
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:37
MTV seuraa: Karmeaa tunarointia Leijonilta – Kanada iskee tyhjiin
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
17:57
Karu paljastus videotarkistuksessa: Harri Säterin virhe aiheutti Kanadan maalin hyväksymisen
-
17:40
Tämä osuma maistui! Jesse Puljujärvi täräytti kiekon Kanadan verkkoon
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
Lataa lisää