Spekulaatioille piste – uutuuskirja paljastaa, kuka todella teki päätöksen prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin lähdöstä: "Hän oli harkinnut sitä yli vuoden ajan"

Uutuuskirjassa kerrotaan, että prinssi Harry teki kohutun päätöksen herttuaparin lähdöstä brittihovista. 

Prinssi Harry ja herttuatar Meghan kohauttivat vuoden alussa ilmoittamalla aikeistaan vetäytyä syrjään kuninkaallisista velvollisuuksistaan brittihovissa, työskennellä jatkossa taloudellisesti itsenäisinä sekä muuttavansa Pohjois-Amerikkaan. Pariskunnan kohupäätöksestä ilmestyy elokuussa kirja Finding Freedom, jossa lähteiden mukaan kerrotaan muun muassa se, että päätös vetäytyä brittihovista oli todellisuudessa prinssi Harryn päätös. 

Harryn kerrotaan olevan raivoissaan termistä "Megxit", sillä se antaa kuvan, että herttuatar Meghan olisi tehnyt yksin päätöksen siitä, että pariskunta vetäytyy kuninkaallisesta elämästään. Megxit-termillä viitataan Ison-Britannian vetäytymiseen Euroopan unionista, jota kutsutaan "Brexitiksi". 

– Todellisuus on, että Harry ajoi päätöstä lähteä hovista. Kirja tekee sen selväksi sekä selittää sen, miksi sen oli tapahduttava, lähteet kertovat kirjasta. 

– Hän halusi liikkua siihen suuntaan, mihin he lähtivätkin ja oli harkinnut sitä yli vuoden ajan. 

Kirjassa kerrotaan lähteiden mukaan myös siitä, että Meghan osoitti matkan varrella jatkuvasti tukensa Harryn päätöstä kohtaan sekä varmisti tältä moneen otteeseen, oliko se varmasti sitä, mitä hän halusi. 

Harry ja Meghan viettivät 19. toukokuuta toista hääpäiväänsä. Pariskunta meni naimisiin vuonna 2018 Windsorin linnan St. Georgen kappelissa. Kuninkaallinen elämäkertakirjailija Omid Scobie, joka on toinen elokuussa ilmestyvän kirjan kirjoittajista, paljasti hiljattain pariskunnan juhlineen hääpäiväänsä rauhassa kahdestaan syömällä meksikolaista ruokaa sekä juomalla margaritoja.

Päivän aikana pariskunta jutteli videopuheluiden välityksellä ystäviensä sekä perheenjäsentensä kanssa, muistellen kaunista, parin vuoden takaista hääpäiväänsä. Lähteen mukaan Meghan ja Harry antoivat hääpäivänään toisilleen puuvillaiset lahjat. 

Harry ja Meghan ovat tällä hetkellä Los Angelesissa esikoisensa, vastikään vuoden täyttäneen Archie Harrisonin kanssa. Perhe asuu väliaikaisesti näyttelijä Tyler Perryn omistamassa kartanossa ja etsivät vakituista kotia kaupungista, josta Meghan on alunperin kotoisin. 

Lähde: Daily Mail

Lue myös:

    Uusimmat