Soten valinnanvapauden ratkaisun hetket käsillä – huomenna ministereillä tiukka neuvottelu

Hallituksen neuvottelut valinnanvapaudesta jatkuvat myös viikonloppuna 1:48

Hallituksen sisäiset neuvottelut sote-uudistuksen valinnanvapaudesta jatkuvat myös viikonlopun aikana. MTV Uutisten tietojen mukaan reformiryhmän ministerien on tarkoitus neuvotella tiiviisti huomenna sunnuntaina.

Sovun pitäisi syntyä lähipäivinä, jotta korjattu esitys valinnanvapaudesta ehtii aikataulun mukaisesti lausuntokierrokselle. 

Keskusta ja kokoomus vääntävät kättä valinnanvapauden laajuudesta, kun perustuslakivaliokunnan tuomio lannisti kokoomuksen haaveet aiemman esityksen laajemmasta valinnanvapaudesta. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) myöntää, että tilanne ei ole helppo.

– Kyllä siinä vielä jumppaa on ennen kuin tämä osuus on valmiina ja silloin kun jumpataan, niin myös välillä niska punoittaa, sanoo Sipilä Ylen Ykkösaamussa.

Kaksi vuotta sitten hallitus kävi hajoamisen partaalla keskustan ja kokoomuksen kiistassa maakuntamallista. Sipilä näkee yhtymäkohdan tuolloiseen tilanteeseen, jolloin oli aika tehdä päätöksiä.

– Nyt pitää saada päätettyä tämä valinnanvapaus ja jos ei tässä aikataulussa pysytä, niiin silloin se ei ehdi tulla valmiiksi. Minulle se on aina toimintakykykysymys, jos ei tule ajoissa valmista, sanoo Sipilä Ylellä.

Näistä kiistellään

MTV Uutisten tietojen mukaan kiistaa on muun muassa siitä, miten julkiset ja yksityiset toimijat saadaan kilpailussa samalle viivalle ja miten laajasti palveluseteli otetaan käyttöön esimerkiksi erikoissairaanhoidossa. Ongelmana on myös se, miten tiukasti maakuntia voi velvoittaa palvelusetelin käytön laajuudessa. Kiistaa on myös esimerkiksi siitä, rekisteröidäänkö mihinkään sote-keskukseen listautumattomat ihmiset lähimpään keskukseen vai maakunnan liikelaitokseen.

Yksi vaihtoehto ratkaisun löytymisessä on se, että kaupungeille annetaan joitakin tehtäviä, joita oli kaavailtu maakuntien vastuulle. Kaupungeille saatetaan antaa esimerkiksi työ-, elinkeino- ja kasvupalvelut, kuten Jan Vapaavuoren (kok.) koolle kutsumat kaupunginjohtajat vaativat.

Lue myös:

    Uusimmat