Kunnat menettävät oikeuden järjestää sote-palveluita – pääkaupunkiseudulle erillisratkaisu?

Hupeneva valta sosiaali- ja terveyspalveluissa vaivaa yhä kuntia. Hallituspuolueiden kärkinimillä ei silti ollut uusia lupauksia, kun he esittelivät sote-uudistusta Helsinkiin kokoontuneille kuntapäättäjille puoluetentissä.

Kunnissa nieleskellään sosiaali- ja terveyspalveluiden päätäntävallan menettämistä maakunnille. Varsinkin isot kaupungit ovat olleet käärmeissään, että niiltä viedään samassa rytäkässä oikeus sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen. Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen vetosikin keskiviikkona hallitukseen, ettei toimivia rakenteita purettaisi.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä pysyy kannassaan, etteivät kunnat saa lähtökohtaisesti tuottaa palveluita. Palveluiden järjestäminen on hänen mukaansa maakuntien vastuulla ja ne valitsevat tuottajan.

Pääkaupunkiseudulla viritellään silti samaan aikaan omaa mallia, mille hallitus on alustavasti näyttänyt vihreää valoa. Erivapauksien antaminen alueen kaupungeille on herättänyt arvostelua muissa Suomen isoissa kaupungeissa.

– On mahdollista, että pääkaupunkiseudulle tulee erillisratkaisu. Sitä kohtaan on ymmärrystä, mutta se ei saa rikkoa perusrakennetta eikä integraatio saa heikentyä, Sipilä sanoi paneelin jälkeen.

Oppositio sai Sipilältä rukkaset 

Kuntatalolla järjestetyssä tentissä varsinkin hallituspuolueet olivat helteisessä paikassa sote-uudistuksen herättämän arvostelun takia. Oppositiopuolueet SDP, vihreät ja vasemmistoliitto vaativat, että heidätkin pitäisi ottaa mukaan sote-uudistuksen valmisteluun. 

Hallitus on tähän mennessä lähettänyt lausunnoille isot sote-lait. Sosiaali- ja terveyspalveluihin merkittävästi vaikuttava laki valinnanvapaudesta on sen sijaan vielä pahasti kesken. SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen mielestä nyt olisi oikea hetki kuulla puoluekenttää laajemmin.

Sipilä ei neuvotteluita oppositiopuolueille luvannut. Lakiluonnokset ovat lausuntokierroksella, ja sieltä saatu palaute otetaan hänen mukaansa vakavasti. Samaa mieltä olivat myös kokoomuksen Petteri Orpo ja perussuomalaisten Pirkko Mattila.

Rinne myönsi STT:lle, että SDP:kin on ollut mukana kulisseissa käydyissä sote-keskusteluissa. Vaikutus on kuitenkin jäänyt mitättömäksi.

– Tämä asia on ollut aika tiukasti hallituksen hanskassa. Ymmärrän sen, koska halutaan tämä keskustan ikiaikainen unelma maakuntahallinnosta ja toisaalta kokoomus on saanut merkittävästi tahtoaan läpi tämän pakkoyhtiöittämisen kautta.

Rinne huomautti, että sote-uudistuksen isot periaatteet ovat muuttuneet hyvin paljon viime eduskuntakauden suunnitelmista.

– En muista keskustelleeni mitään maakunnista tai pakkoyhtiöittämisestä, Rinne sanoi.

 

Lue myös:

    Uusimmat