"Kauhun tasapaino" – Sota Ukrainassa viilentää välejä, mutta länsi ja Kiina ovat riippuvaisia toisistaan

Hongkong sinnittelee Kiinan ja koronarajoitusten puristuksessa 10:10
Katso Uutisaamun haastattelu: Miten Ukrainan sota vaikuttaa Kiinan ja USA:n kauppaan? Entä ovatko kiinalaiset tyytyväisiä maan "nollan tartunnan" koronapolitiikkaan?

Kiina on julkisuudessa kritisoinut Yhdysvaltoja muun muassa Ukrainan konfliktin eskaloimisesta. Tekeekö tämä loven maiden väliseen kaupankäyntiin? Ei välttämättä.

Kovat poliittiset puheet eivät välttämättä vaikuta maiden väliseen kauppaan negatiivisella tavalla, sanoo Hongkongissa asuva Kauppalehden kirjeenvaihtaja Hannamiina Tanninen.

– Kaikesta poliittisesta retoriikasta ja niin sanotusta kauppakiistasta huolimatta Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen kauppa on kasvanut koko ajan. Siinä missä poliittiset suhteet ovat kylmenneet, kauppasuhde on vahvistunut, Tanninen kertoo Uutisaamun haastattelussa.

Tannisen mukaan Kiina on taloudellisesti riippuvaisempi kaupankäynnistä EU:n ja Yhdysvaltojen kanssa, kuin Venäjän.

– Haastattelemani asiantuntijat ovat kertoneet, että kiinalaiset yritykset seuraavat hirvittävän tarkasti, etteivät riko Venäjälle asetettuja pakotteita – etteivät itse joudu EU:n tai Yhdysvaltojen huonoon valoon.

Tanninen sanoo lännen olevan riippuvainen Kiinan tuotannosta. Kiina taas on tuotettujen tuotteiden myymisen suhteen riippuvaisempi eurooppalaisista kuin kiinalaisista kuluttajista.

– Tässä on kauhun tasapaino, joka on tullut talouden kautta. Jos Kiinan koronatilanne pahenee sisäisesti, koska on autoritäärinen valtio ja sisäisiä ongelmia, vihollisia ja pelotteita ruvetaan etsimään ulkopuolelta. Kauppaan se ei toivottavasti vaikuta, toimittaja kertoo.

Huomenta Suomi nähdään MTV3-kanavalla joka arkiaamu kello 6.25-9.30 välisenä aikana. 

Viikonloppuisin Huomenta Suomi nähdään kello 9-12. 

Ohjelma on katsottavissa myös MTV Katsomossa ja MTV Uutiset Livessä

Lue myös:

    Uusimmat