Kirkon Ulkomaanapu sr: viestintäasiantuntija Ulriikka Myöhänen työskentee kouluhankkeiden parissa Ukrainassa. Ukrainalaiset lapset ja nuoret haaveilevat normaalista elämästä.
Kirkon ulkomaanavun viestintäasiantuntija Ulriikka Myöhänen työskentelee haastavissa olosuhteissa Ukrainassa. Myöhänen tekee työtä lasten ja nuorten kouluprojekteissa, joilla turvataan oppilaiden opiskeluoloja. Hän on Ukrainassa kuudetta viikkoa.
Myöhänen kertoo, että Kirkon ulkomaanavun kouluhankkeet ovat hyvässä vauhdissa. Kouluja korjataan pommitusten jäljiltä muun muassa vaihtamalla rikkoontuneita ikkunoita ehjiin. Myöhänen sanoo, että koulujen tilanne on hyvin vaihteleva: osa on tuhoutunut, osa korjattavissa, osa ehjiä. Ehjänäkin säilyneet koulut ovat kylmillään energiahaasteiden takia.
Myöhänen työskentelee pääasiallisesti Tsernihivin alueella Ukrainan pohjoisosissa. Koulujen jälleenrakentamisen yhteydessä erityisen tärkeäksi ovat muodostuneet pommisuojat.
– Toimiva pommisuoja, jonne ilmahälytyksen tullessa voi mennä on edellytys sille, että lapset voivat fyysisesti käydä koulua. Lähtökohtaisestihan kouluissa ei ole pommisuojia, joten olemme rakentaneet niitä esimerkiksi koulujen kellaritiloihin, Myöhänen kertoo.


