Sotavuosina kansan oli syötävä sitä mitä oli saatavilla. Kekseliäisyys oli sekä ruuan että käyttötavaroiden suhteen huipussaan.
Kansanhuoltoministeriö tuotti sotavuosina 1939−1941 ohjekirjasia, joissa kehotettiin ihmisiä omatoimisuuteen sekä käyttämään erilaisia korvaavia tuotteita. Aiheeseen perehtynyt kirjailija Kai Linnilä kehuu opaskirjojen antia.
Muun muassa professori Toivo Rautavaara tutki ahkeraan, mihin kaikkeen kotoiset kasvimme kelpaavat. Rautavaaran opit nousivat esiin 1970−1980-lukujen ekoilun myötä, mutta materiaali on peräisin jo 1940-luvun alusta.
− Rautavaara keksi koko ajan erilaisia salaattiaineksia luonnosta. Hän kehotti käyttämään jopa vuohenputkea, jossa on hyvin voimakastuoksuiset lehdet.
− Myös kahville ja teelle etsittiin kaikkia mahdollisia korvikkeita. Yksi luontainen raaka-aine oli sikurille sukuisen voikukan juuret, joita paahdettiin, Linnilä kertoo.
Lemmikkikanit päätyivät pannulle
Pulaa oli ennen pitkää myös lihasta. Hädän tullen suomalaisten ruokapöytään päätyi erikoisia proteiininlähteitä, jopa hevosia. Hevoset olivat tosin marginaalinen ravinnonlähde, sillä niitä tarvittiin jatkuvasti rintamalla.
Nykyvalossa erikoista oli sekin, että myös kaupunkilaiset alkoivat kasvattaa taloussikoja ja kaniineja.
− Kanit olivat sota-aikaan merkittävä ravintolisä. Niitä ei kasvatettu yksinomaan lihan takia, vaan myös turkis alkoi käydä arvokkaaksi. Lehdissä oli ohjeita, miten kaninnahkaa voi muokata. Siinä piti lasten olla valmiita luopumaan lemmikeistään, Linnilä kertoo.
Koska suola meni myöhään säännöstelyyn, suolaaminen oli yleinen säilömismenetelmä. Myös uusia konsteja otettiin käyttöön.
− Silloin opittiin kuivaamaan paitsi juureksia myös hedelmiä, jopa teollisesti. Ei ollut olemassa laitteistoa, jolla olisi voinut syväjäädyttää.
Paperilakanoita ja puisia kengänpohjallisia
Ruokahuollon ohella suomalaiset oppivat sota-aikana kekseliäiksi myös tavaroiden valmistamisen ja kierrättämisen suhteen. Erityisesti paperi nousi merkittäväksi tekstiiliteollisuuden raaka-aineeksi. Paperista valmistettiin erilaisilla menetelmillä paperipunosta, josta syntyi paksuja ja kestäviä kankaita.
− Niitä käytettiin jalkineissa, kapsäkeissä sekä laukku- ja salkkumateriaalina. Paperikuidusta syntyi myös paperilakanoita, pyyhkeitä ja pöytäliinoja, Linnilä kertoo.
Suurimmat innovaatiot tapahtuivat jalkineteollisuudessa. Koska kaikki nahka meni armeijakäyttöön, korvaavaksi materiaaliksi tuli puu. Siitä valmistettiin muun muassa pohjallisia saappaisiin ja kävelykenkiin.
Puu nousi myös lasten lelujen pääraaka-aineeksi, kun metalli tarvittiin aseteollisuuteen.
− Silloin oli suurkeräyksiä, joissa pienet lapset lahjoittivat tinasotilaansa armeijan käyttöön.
Lisäksi huutava pula koski energiaa. Kaupunkilaiset oppivat tekemään halkoja ja tutustuivat ylipäätään maaseutuun. Työvelvollisuuden myötä Helsingistä tehtiin Vihtiin suuria halkotalkoomatkoja, ja koululaiset auttoivat heinän ja viljan korjuussa.
− Ruuan kypsentämisessä heinälaatikot tulivat jälleen muotiin. Pahvilaatikko laitettiin täyteen heinää, ja siihen pantiin kuumennettu kattila. Puuro hautui laatikossa yön yli, Linnilä kuvaa ajan konsteja.
Studio55fi/Jenni Kokkonen
Juttu on uusinta vuodelta 2011