Sosiaalisia yrityksiä syntynyt runsaasti, tukirahat jo lopussa

Työvoimatoimisto Helsingin Hakaniemessä

Sosiaalisia yrityksiä on syntynyt viime aikoina runsaasti Suomeen, mutta nyt niiden toimintaa uhkaa palkkatukirahojen loppuminen.

Monin paikoin tuet loppuvat jo tässä kuussa, eikä lisämäärärahasta ole tietoa. Suurelle osalle yrityksistä tuen loppuminen merkitsee kuoliniskua, työntekijöille taas paluuta kortistoon.

Sosiaalisia yrityksiä on syntynyt viime aikoina niin metalli-, rakennus- kuin hoiva-aloillekin. Monelle vajaakuntoiselle tai pitkäaikaistyöttömälle sosiaalinen työpaikka on ainut mahdollisuus työllistyä vakinaisesti ja juuri sitä myös toivotaan.

Palkkatukea maksetaan yrityksille, jos niiden työvoimasta tietty osa on pitkäaikaistyöttömiä ja vajaakuntoisia. Esimerkiksi Kokkolan seudulla tukien myöntäminen loppui jo jonkin aikaa sitten, kertoo työvoimatoimiston johtaja Matti Sykkö.

- Meillä on aika paha tilanne sosiaalisten yritysten kanssa eli niille varatut määrärahat on kokonaan käytetty jo.

Lue myös:

    Uusimmat