Maanantaina Venäjän iskut Sumyyn veivät väliaikaisesti sähköt sadoiltatuhansilta ihmisiltä.
Ukrainassa poliisi kertoo Venäjän joukkojen tulittaneen Sumyn aluetta maan koillisosassa yli 200 kertaa kuluneen vuorokauden aikana. Poliisin mukaan yksi siviili on kuollut ja neljä haavoittunut Venäjän tykistötulituksessa.
Uhrien joukossa kerrotaan olevan kaksi lasta.
Viime viikkoina Sumy ja sen naapurialue Harkova ovat olleet enenevässä määrin Venäjän iskujen kohteena. Ukrainan sotilasviranomaiset ovat arvelleet, että Venäjä pyrkii ottamaan Sumyn haltuunsa hyökkäyksessä tulevana kesänä.
Poliisin mukaan tykistötuli on vahingoittanut energiainfrastruktuuria ja useita asuinrakennuksia. Poliisi on julkaissut kuvia, joissa näkyy tulituksen jäänteitä ja kuoppa vahingoittuneen tiilirakennuksen vieressä.
Maanantaina Venäjän iskut Sumyyn veivät väliaikaisesti sähköt sadoiltatuhansilta ihmisiltä.
Uusimmat
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:50
MM-kisoissa taas käynnissä älyttömät murskajaiset
-
18:48
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonilla jännityksen hetket käsillä – Itävalta kurittaa Norjaa
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
18:28
Venäjän panssarirynnäkkö strategiselle kukkulalle epäonnistui – Harkovan hyökkäys saattoi olla vain tukitoimi
-
18:14
Jesse Puljujärvellä ja Veli-Pekka Ketolalla lämmin kohtaaminen Prahassa – legendalta upeita sanoja Leijonat-valopilkusta
-
18:01
Jesse Puljujärveä törkeästi telonut kanadalainen sai pelikieltoa
-
18:01
Huijari yritti värvätä entistä Salkkarit-tähteä Maija-Liisa Peuhua rahamuuliksi – tätä se tarkoittaa
-
17:39
Pekka Pouta jakaa vinkkinsa koirien kanssa reissaamiseen: "Yllättäen aika monessa paikassa..."
-
17:39
Oleksandr Usykin aika kiistattomana mestarina saattaa jäädä kahteen viikkoon
-
17:36
Lando Norrisin karmea kiri jäi torsoksi – Bottaksen kisa floppasi lopussa
-
17:34
Kannattaako "konepesun kestäviä" paistinpannuja oikeasti pestä astianpesukoneessa?
-
17:28
Saharin perhe palasi raunioituneeseen kotiinsa Gazassa – "He ovat unohtaneet mitä on olla lapsi"
-
17:12
Vesi nousee Lapin joissa: Yöllä jouduttiin pelastamaan ihmisiä ja aamulla auto
-
17:11
5-vuotias löi toista lasta puupalikalla päähän päiväkodissa – alkoi rikostutkinta, joka päättyi vanhempien tuomioon
-
17:05
Myrsky yllättää Italiassa – Ellen Jokikunnaksen kakkoskodin piha kärsii vaurioita
-
17:05
Hollywood-tähti Kate Hudson toteutti lapsuudenhaaveensa – vaihtoi alaa
-
Lataa lisää